Vuoden alumni Sakari Alhopuro ja rehtori Jukka Kola Turun yliopiston Tauno Nurmela -salissa 25.2.2021

Lääkintöneuvos Sakari Alhopuro on Turun yliopiston vuoden alumni

26.02.2021

Vuoden alumnin tunnustus myönnettiin lääketieteen tohtori, lääkintöneuvos Sakari Alhopurolle Turun yliopiston 101. vuosipäivän alla torstaina 25.2.2021. Tunnustuksella yliopisto kiittää Alhopuroa panostuksesta tieteeseen sekä yhteiskunnan hyvinvoinnin ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.

Vuoden alumnin tunnustus myönnetään vuosittain Turun yliopiston kasvatille, joka on toiminnallaan edistänyt Turun yliopiston ja suomalaisen yhteiskunnan menestymistä. 

Sakari Alhopuro valmistui Turun yliopistosta lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1973. Valmistumisensa jälkeen Alhopuro oli perustamassa Puutarhakadun Lääkäriasemaa, joka sittemmin vaihtoi nimensä Pulssiksi. 

– Olen saanut Turun yliopistosta erinomaisen koulutuksen lääkärin ammattiin. Yliopistossa oli hyvät opettajat ja opiskelutoverit. Lääkärikoulu oli myös henkinen kasvattaja ja paikka, jossa oppi tuntemaan eri alojen huippuosaajia, Sakari Alhopuro kertoo.

Tunnustuksella Turun yliopisto kiittää Sakari Alhopuroa pitkäjänteisestä panostuksesta tieteeseen sekä yhteiskunnan hyvinvoinnin ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.

– Sakari Alhopuro on merkittävällä tuellaan mahdollistanut uuden tiedon ja osaamisen syntymistä sekä edistänyt suuresti Turun yliopiston menestystä, rehtori Jukka Kola sanoo.

Sakari Alhopuron myötävaikutuksella Turun yliopisto on kehittänyt muun muassa tulevaisuuden tutkimusta, yrittäjyyskoulutusta sekä lääketieteellisen tekniikan ja terveystaloustieteen tutkimusta ja koulutusta. Alhopuron lahjoituksen turvin on myös lanseerattu Pentti Malaska -tulevaisuuspalkinto. Vuonna 2016 Alhopuro vihittiin Turun kauppakorkeakoulun kunniatohtoriksi.  

Viime vuosina Sakari Alhopuro on lahjoittanut varoja erityisesti luonnon monimuotoisuuden tutkimukseen. Aihe on tieteen mesenaatille henkilökohtainen.

– Olen harrastanut paljon biologiaa ja luonnon valokuvausta, varsinkin lintujen. Viime vuosina olen huomannut monien aiemmin yleisten lintujen merkittävästi vähentyneen Lapin maisemasta. Ihminen tekee toiminnallaan monien eläinten olemassaolon vaikeaksi, Alhopuro sanoo.

Vuonna 2020 perustettu Sakari Alhopuron säätiö edistää lääketieteellistä tutkimusta, luonnon monimuotoisuutta, yrittäjyyttä sekä suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ja kulttuuria.

Turun yliopisto on valinnut vuoden alumnin vuodesta 2004 saakka. Edeltävinä vuosina Turun yliopiston vuoden alumnin tunnustuksen ovat saaneet muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö (2020), päätoimittaja Ville Pernaa (2019) toimitusjohtaja Aleksi Randell (2018) sekä kansanedustaja Krista Kiuru (2017).

Phoenix Universitatis Turkuensis -kunniamerkit Kirsi Varhilalle ja Olli Aakulalle

Turun yliopisto ja Turun Suomalainen Yliopistoseura myönsivät kansliapäällikkö Kirsi Varhilalle ja toimitusjohtaja Olli Aakulalle Phoenix Universitatis Turkuensis -kunniamerkin. Molemmat ovat Turun yliopiston alumneja ja edistäneet yliopiston päämääriä. 

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila on kuluneen vuoden aikana luonut mediassa uskoa tieteelliseen tutkittuun tietoon ja sen mahdollisuuksiin ratkaista ihmiskunnan kohtaamia ongelmia. Tämän lisäksi Varhila on Turun Yliopistosäätiön hallintoneuvoston jäsen.

Kirsi Varhila, Jukka Kola, Mika Hannula
– Kun sain tiedon tästä tunnustuksesta, auttamatta mieleeni nousi kohtaus Koirankynnen leikkaaja -elokuvasta. Minua kosketti siinä kohtaus, jossa myönnettiin ihmisyyden ja humanismin mitali. Koen näissä jotain samaa. Tämä merkitsee minulle paljon, Varhila sanoi kunniamerkin luovuttaneille rehtori Jukka Kolalle sekä vararehtori Mika Hannulalle perjantaina 26.2.2021. Kuva: Erja Hyytiäinen.

LähiTapiola Varsinais-Suomi Keskinäinen Vakuutusyhtiön toimitusjohtaja Olli Aakula on ollut kahtena vuotena toteuttamassa Turun yliopiston Intoa-yrittäjyystekokilpailua. Intoa-palkinto myönnetään taholle, joka on edistänyt onnistuneesti yrittäjämäistä asennetta ja toimintaa Turun yliopistossa. Aakula on myös Turun Suomalaisen Yliopistoseuran neuvottelukunnan jäsen.

Olli Aakula
Olli Aakulalle luovutettiin kunniamerkki torstaina 25.2.2021 yliopiston Joutsen-salissa. Kuva: Hanna Oksanen.

Luotu 26.02.2021 | Muokattu 26.02.2021