Lepakkotietäjän työpaja kutsuu koko perheen tutustumaan siivekkäiden yöeläinten tutkimiseen

15.01.2020

Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa järjestetään lauantaina 18. tammikuuta työpaja, jossa koko perhe pääsee tutustumaan lepakoiden elämään. Tilaisuudessa voi muun muassa kokeilla lepakkotutkimusvälineitä ja suunnitella oman mielikuvituslepakon.

Non-stop-periaatteella toimiva työpaja järjestetään kasvitieteellisen puutarhan seminaarihuoneessa klo 13.00–14.30. Työpajaan on vapaa pääsy.

Työpajaa vetävät sanataideohjaaja Veera Vähämaa, lepakkotutkija Anna Blomberg sekä tutkija, tiedetoimittaja, tietokirjailija ja runoilija Mia Rönkä.

– Lepakoihin liittyy erilaisia myyttejä, legendoja ja värittynyttä tietoa. Lepakot ovat kuitenkin tärkeä osa luontoa ja hyödyttävät monin tavoin myös ihmistä: maailman lepakkolajit muun muassa pölyttävät kasveja, levittävät siemeniä ja ravinteita sekä syövät joka yö satoja tonneja erilaisia hyönteisiä, kertovat työpajan vetäjät.

Tilaisuus on suunnattu lapsille esikouluikäisistä alakouluikäisiin, mutta myös muun ikäiset osallistujat ovat tervetulleita. Alle 7-vuotiaat lapset osallistuvat työpajaan aikuisten seurassa.

Tapahtumaan voi ilmoittautua etukäteen sähköisellä lomakkeella. Työpajaan mahtuu 20 lasta. Ilmoittautuminen sulkeutuu, kun paja on täynnä.
Työpajan tarjoavat Lepakot tieteen ja taiteen siivin -hanke sekä Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikkö.

> Ilmoittautumislomake

Luotu 15.01.2020 | Muokattu 15.01.2020