Mediakutsu: Turkuun perustetaan maailmanluokan väestötutkimuskeskus – avajaisseminaarissa 3.6. esitellään keskuksen visio ja tutkimuksen huiput

28.05.2019

Turun yliopisto ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ovat perustaneet yhteisen Väestötutkimuskeskuksen, joka pyrkii edistämään terveyttä ja hyvinvointia tehostamalla kliinisepidemiologisiin väestötutkimuksiin liittyvää tutkimus­ ja kehitystyötä. 

Turun yliopisto ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri koordinoivat useita kansallisesti ja kansainvälisesti merkittäviä, pitkään jatkuneita epidemiologisia kohorttitutkimuksia. Näiden tutkimusten mahdollisuuksia tuottaa uusia merkittäviä tieteellisiä havaintoja voidaan kasvattaa lisäämällä hankkeiden välistä yhteistyötä ja luomalla yhteiset rakenteet henkilökunnan koulutukseen sekä aineistojen ja näytteiden hallintaan. 

Uusi Väestötutkimuskeskus sijaitsee Kupittaan kampuksella Medisiina-rakennuksessa, johon on suunniteltu sekä kliiniseen tutkimukseen että väestötutkimushankkeiden tutkimustoimintaan soveltuvat tilat. Toimitilat rakennetaan peruskorjaustöiden yhteydessä, ja niihin siirtyy alkuvaiheessa noin 120 henkilöä, jotka työskentelevät useissa eri tutkimusprojekteissa.

Avajaisseminaarissa esitellään uuden keskuksen visio ja poiminnat sen tutkimuksen huipuista.

Ohjelma 

10.00 Kahvitarjoilu 

10.15 

  • Professori Olli Raitakari: Tervetuliaissanat 
  • Rehtori Kalervo Väänänen: Yliopiston tervehdys 
  • Johtajaylilääkäri Mikko Pietilä: Sairaanhoitopiirin tervehdys 

10.30–10.45 Professori Olli Raitakari: Keskuksen synty ja idea 

10.45–11.45 

  • Professori Hasse Karlsson: FinnBrain-syntymäkohorttitutkimus. Alkaako terveyden ja monien sairauksien ohjelmoituminen jo raskausaikana? 
  • Dosentti Hanna Lagström: Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimus. Voiko sosiaalinen elinympäristö olla yhteydessä lapsen ylipainoon? 
  • Professori Jorma Toppari: DIPP-tutkimus. Kohti tyypin 1 diabeteksen ehkäisyä, sillä parempi on ehkäistä kuin hoitaa, säästyyhän silloin sairastamisen vaivoilta. 
  • Dosentti Helena Virtanen: BoyCohort-tutkimus. Mikä määrittää miehen lisääntymisterveyttä? 
  • Apulaisprofessori Katja Pahkala: STRIP-interventiotutkimus. Voidaanko sydänterveyttä edistää jo vauvasta saakka?
  • Professori Olli Raitakari: Kansallinen LASERI-tutkimus ja kansainvälinen i3C-tutkimus. Miten lapsuudenajan riskitekijät ovat yhteydessä sydänterveyteen keski-iässä? 
  • Professori Sari Stenholm: FIREA-seurantatutkimus. Miten eläköityminen muovaa elintapoja ja terveyttä? 

11.45–12.00 Keskustelua 

Uuden tutkimuskeskuksen avajaisseminaari järjestetään maanantaina 3.6.2019 klo 10.00–12.00 Medisiina D -rakennuksen Säätiö-salissa (Kiinamyllynkatu 10). Median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen. Toivomme ilmoittautumiset 31.5. mennessä osoitteessa: http://ty.fi/vaestotutkimus

Lisätietoja: Väestötutkimuskeskuksen johtaja, akatemiaprofessori Olli Raitakari, +358 40 76 82 897, olli.raitakari@utu.fi

Luotu 28.05.2019 | Muokattu 28.05.2019