Tule syyslomalla kasvitieteelliseen puutarhaan – lapsille tarjolla satukierroksia ja tiedepajoja!

14.10.2022

Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha tarjoaa perheille monipuolista tekemistä syyslomalle. Syyslomaviikon jälkeen kasvitieteellisellä puutarhalla jatkuu monipuolinen ohjelma aina jouluun asti!

Tule syyslomalla kasvitieteelliseen puutarhaan Ruissaloon nauttimaan syksyisestä luonnosta ja kasvihuoneiden tropiikista tai tuo lapset kokeilemaan tiedetemppuja!  Syyslomaviikolla 17.–23.10. perheen nuoremmille järjestetään kasvihuoneissa kiehtovia satukierroksia ja koululaiset voivat osallistua hauskoihin tiedepajoihin puutarhan laboratoriossa. 

Syyslomaviikon tiedepajojen teemat: 

  • Tulivuori 
  • Mikroskooppisen pieniä ihmeitä 
  • Banaaneilla bongojen soitto 

Lisäksi puutarhalla voi osallistua piirustuskilpailuun tai tutustua vaikkapa Onnelin ja Annelin elokuvarekvisiittaan. Puuhaa riittää perheille koko päiväksi. 

Ulkopuutarhalla kierrellessä ehtii vielä nauttia syksyn väreistä raikkaassa ulkoilmassa.  Kansainvälisenä maisemapäivänä torstaina 20.10. järjestetään aikuisille suunnattuja opastettuja kierroksia ulkopuutarhaan ylipuutarhuri Simo Laineen johdolla.  

Huom.: tiedepajoihin, satukierroksille ja opastetuille ulkopuutarhakierroksille on rajoitettu määrä paikkoja, joten ilmoittaudu mukaan ajoissa! Kasvihuoneet ja kahvio ovat auki klo 11–17. Ulkopuutarha on auki klo 8–20 

Ilmoittautuminen ja eri ohjelmien hinnat:

Kohtaa hämähäkkejä Halloweenina! Puutarhan syksyn ohjelmassa paljon nähtävää ja koettavaa

Halloween-tapahtumassa pe 4.11. illalla laskeutuu hämäryys kasvihuoneisiin. Lihansyöjäkasvien, hämähäkkien, draculan ja myrkkykasvien asiantuntijoiden tietoiskut odottavat kävijöitä kasvihuoneiden varjoissa ja illan aikana pääsee kohtaamaan pelkojaan muun muassa tarantellojen parissa. Perjantain tapahtuma on suunnattu aikuisille (suositusalaikäraja on 12-vuotta), mutta hämähäkit ovat pääosassa myös 5.11. järjestettävässä Lasten lauantain Halloweenissa.  

Marraskuun 8. päivästä alkaen seminaarisalissa ovat esillä Turun yliopiston luonnontieteellisen museon kasvikokoelmat Kasvimuseo 100 -näyttelyssä.  

Joulun aikaan laskeudutaan ensimmäisenä adventtina, jolloin kasvihuoneet täyttyvät jälleen joulun kukkasista. Tule rauhoittumaan kasvihuoneiden lämpöön joulukiireiden keskellä ja osallistu Pyhät kasvit -kierrokseen tai vietä Lucian päivää kynttiläillassamme. Pyhät kasvit kierrokset ovat 27.11. ja 13.12. Lapsille ovat taas tuttuun tapaan tontut piilosilla kasvihuoneissa.  

Jouluna kasvitieteellinen puutarha on suljettuna jouluaattona ja joulupäivänä, mutta avoinna taas välipäivinä.  

Seuraa puutarhan tapahtumakalenteria ja tule kokemaan elämän monimuotoisuutta! 

Lisätietoja tapahtumista:

Luotu 14.10.2022 | Muokattu 27.10.2022