Turun yliopisto ulkoistaa ostolaskujen käsittelyn ja matkapalvelut Certialle

15.05.2023

Turun yliopisto ulkoistaa ostolaskujen käsittelyn ja matkapalvelut Certia Oy:lle. Ulkoistaminen koskee yhteensä enintään 20 työntekijää.

Yliopiston hallitus päätti ostolaskujen käsittelyn ja matkapalveluiden liikkeen luovutuksesta Certia Oy:lle kokouksessaan 5.5.2023. Kyseisten palvelujen ulkoistaminen on osa yliopiston talouden tasapainottamisohjelmaa. Säästövaikutukseksi arvioidaan viiden vuoden kuluessa vuositasolla noin 0,5 miljoonaa euroa.

Palvelujen ulkoistamisen myötä Turun yliopistosta siirtyy Certialle noin 20 työpaikkaa. Muutoksella ei ole lähtökohtaisesti vaikutusta henkilöstön työsuhteen ehtoihin, vaan työntekijöillä on oikeus siirtyä uuden omistajan palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä ja työpaikat säilyvät Turussa. Palvelutuotanto Certialla käynnistyy viimeistään 1.4.2024 mennessä.

- Certialle on jo kertynyt kokemusta vastaavasta liikkeen luovutuksesta ja palvelutuotannosta, joten luotan, että palvelut yliopistolle tuotetaan jatkossakin ammattimaisesti ja luotettavasti, yliopiston talousjohtaja Siru Helminen sanoo. Helminen on myös Certia Oy:n hallituksen puheenjohtaja. 

Certia Oy tuottaa muun muassa henkilöstöpalveluita sekä talous- ja palkkahallinnon palveluita yliopistoille ja ammattikorkeakouluille, jotka ovat myös Certian omistajia. 

- Olemme aidosti iloisia Turun yliopiston ulkoistuspäätöksestä. Siirtyvät toiminnot ja siirtyvän henkilöstön osaaminen syventävät Certian osaamista toimialasta. Tämä puolestaan mahdollistaa entistä sujuvampien ja kustannustehokkaampien ratkaisuiden kehittämisen sekä Turun yliopistolle että koko asiakaskunnalle, Certia Oy:n toimitusjohtaja Ulla Laalo sanoo. 

Certia sitoutuu yhdessä yliopiston kanssa kehittämään toiminnan tehokkuutta ja automatisointia siten, että viiden vuoden kuluessa palvelujen hinta puolittuu. Certia hyödyntää jo nykyisellään palvelutuotannossaan robotiikkaa ja tekoälyä. 

Lisätietoja:
talousjohtaja Siru Helminen
p. 029 450 2208

siru.helminen@utu.fi
toimitusjohtaja Ulla Laalo
p. 040 7255 174
ulla.laalo@certia.fi

Luotu 15.05.2023 | Muokattu 15.05.2023