Turun Yliopistosäätiölle jälleen suuri testamenttilahjoitus – Leila ja Reijo Alhon rahastolla tuetaan sydän- ja keuhkosairauksien tutkimusta

05.08.2022

Leila ja Reijo Alhon nimikkorahastoon tulee kertymään varallisuutta noin 1,5 miljoonaa euroa ja sen tuotto käytetään Turun yliopistossa tehtävään sydän- ja keuhkosairauksien tutkimukseen.

Kuluvan vuoden toukokuun lopulla edesmenneen apulaisrehtori Leila Alhon ja hänen vuonna 2019 kuolleen puolisonsa Reijo Alhon testamenttimääräyksen mukaisesti heidän omaisuutensa siirtyy Turun Yliopistosäätiöön perustettavaan Leila ja Reijo Alhon nimikkorahastoon.

Leila ja Reijo Alhon rahastoon tulee kertymään varallisuutta realisointien jälkeen arviolta noin 1,5 miljoonaa euroa. Rahaston tuotto käytetään Turun yliopistossa tehtävään sydän- ja keuhkosairauksien tutkimukseen ja apurahat jaetaan vuosittain Yliopistosäätiön kevään hakukierroksella. Rahasto on yksi Yliopistosäätiön suurimmista testamenttirahastoista.

– Turun Yliopistosäätiön hyvin hajautettu omaisuus mahdollistaa säännöllisen tuen Turun yliopiston tutkijoille. Nimikkorahastoja on jo lähes 90. Säätiön tuotot ja kulut jaetaan rahastojen suuruuden suhteessa. Yksittäisen nimikkorahaston sijoitukset ja apurahatoiminta saadaan näin hoidettua erittäin kustannustehokkaasti, kertoo säätiön asiamies Pekka Kanervisto.

Kiitollisuus Reijo Alhon pitkäaikaisen sydänsairauden hoidosta sai Alhot kohdistamaan lahjoituksensa juuri sydäntautien tutkimukseen. Alhot muistivat testamentissaan myös rakasta purjehdusharrastustaan tukemalla Turun Pursiseuran Pyytinkarin saaritukikohdan ylläpitoa ja kunnostusta.

Alla on yhdessä Leila Alhon kanssa kirjoitettu rahaston esite, jossa on tarkemmin kuvattu Alhojen henkilöhistoriaa.

> Leila ja Reijo Alhon rahaston esite

Lisätietoja       

Pekka Kanervisto
säätiön asiamies (varainhankinta)
p. 040 507 5900

Mikael Luukanen
toimitusjohtaja
p. 050 410 9204

Luotu 05.08.2022 | Muokattu 05.08.2022