Tutkijat valjastavat musiikin yhteiskunnalliseksi muutosvoimaksi

17.01.2019

Kuuden musiikintutkijan kirjoittama uutuusteos ”Musiikki muutosvoimana. Aktivistisen musiikintutkimuksen manifesti” käsittelee musiikintutkimuksen mahdollisuuksia tarttua yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja luoda muutosta musiikin avulla. Kirjoittajat osoittavat, että musiikintutkimuksen avulla voidaan taistella yhteiskunnallisesti ja ympäristöllisesti oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Turun yliopiston tutkijoiden Susanna Välimäen ja Sini Monosen toimittaman teoksen kirjoittajia yhdistää halu tutkia todellisuutta musiikin avulla, muuttaa musiikillisia käytäntöjä yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisemmiksi ja taistella musiikintutkimuksen keinoin paremman maailman puolesta.

– Tutkimalla musiikkikulttuurin käytäntöjä esimerkiksi tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja ekologisen kestävyyden kannalta voidaan niitä samalla muuttaa yhteiskunnallisesti ja ympäristöllisesti oikeudenmukaisemmiksi, Välimäki ja Mononen sanovat.

Kirjoittajat uskovat, että toiminnallisessa musiikintutkimuksessa piilee mahdollisuus valjastaa musiikkikulttuuri yhteiskunnalliseksi keskusteluksi ja muutosvoimaksi.

– Väitämme, että aktivistisella tutkimuksella voidaan esimerkiksi muuttaa sinfoniakonserttien ohjelmistoja sukupuolisesti tasa-arvoisemmaksi. Tämä rakentaa sekä oikeudenmukaisempaa musiikkikulttuuria että yhteiskuntaa, Välimäki ja Mononen kertovat.

Kirjan tekijät ovat musiikintutkijoita, jotka toimivat tutkijuuden ohella muun muassa vapaina kirjoittajina, kriitikkoina, radio- ja tv-ohjelmien tekijöinä, järjestöaktiiveina, opettajina sekä muissa kansanvalistuksen, yleisötyön ja asiantuntijan tehtävissä. 

Kirjoittajat tarkastelevat teksteissään muun muassa musiikkifestivaaleja, radiota ja televisiota, musiikkikritiikkiä, dj-kulttuuria ja klubiympäristöjä, musiikinhistoriaa ja musiikin opetusta. Välimäen ja Monosen ohella kirjoittajina ovat Turun yliopiston musiikkitieteen dosentti Juha Torvinen ja MuT Saijaleena Rantanen Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta sekä FD Kaj Ahlsved ja FD Kim Ramstedt Åbo Akademista.

Teoksen on kustantanut aktivistista musiikintutkimusta harjoittava Tutkimusyhdistys Suoni ry.

Musiikki muutosvoimana. Aktivistisen musiikintutkimuksen manifesti, toim. Sini Mononen & Susanna Välimäki (Tutkimusyhdistys Suoni ry., 2018), 163 sivua.

Teos on vapaasti ladattavissa kustantajan verkkosivustolla.

Suomenkielinen versio on julkaistu myös painettuna. Kustantajan verkkosivustolta voi ladata kirjan ruotsinkielisen version. 

Lisätietoja

Tutkija, kriitikko, FT Sini Mononen, siinmo@utu.fi
Dosentti, yliopistonlehtori Susanna Välimäki, p. 050 3318623, susanna.valimaki@utu.fi

Luotu 17.01.2019 | Muokattu 17.01.2019