Studytalk-sarjan juontaja Fanny-Sofia Tarkio.

Uusi STUDYtalk-sarja avaa hakijoille monitieteisen yliopiston opiskelu- ja uramahdollisuuksia

04.03.2021

STUDYtalk-videosarjan viidessä teemajaksossa Turun yliopiston asiantuntijat kertovat käytännönläheisesti yliopiston koulutustarjonnasta ja uramahdollisuuksista. Sarjan kohderyhmänä ovat erityisesti hakijat, joilla on tiettyjä kiinnostuksenkohteita, mutta joilla koulutusohjelman valinta on vielä epäselvä.

Studentumin kyselytutkimuksen (2020) mukaan jopa kolmasosa abiturienteista ei tiedä, mihin aikoo hakea lukion jälkeen opiskelemaan. Sopivan opiskelupaikan valitseminen on heille lisäksi yksi eniten stressiä aiheuttavista aiheista.

STUDYtalk-sarjassa keskustellaan eri alojen nykyisistä painopisteistä, tulevaisuudennäkymistä ja siitä, millaisille osaajille on kysyntää lähitulevaisuudessa. Jaksojen teemoina ovat terveys ja hyvinvointi, kansainvälisyys ja monikulttuurisuus, liiketoiminta ja teknologia, yhteiskunnallinen vaikuttaminen sekä kestävä kehitys. Keskusteluissa sivutaan myös yliopisto-opintoja yleisesti, tutkinnon räätälöintimahdollisuuksia sekä Turun vahvuuksia opiskelukaupunkina.

- Haluamme tällä uudella keskustelusarjalla auttaa hakijoita oman alan valintaa koskevassa vaikeassa päätöksessä. Sarjassa avataan erilaisia ja kiinnostavia koulutusaloja ja uravaihtoehtoja, myös sellaisia, joita ei välttämättä hakuvaiheessa tule edes ajatelleeksi. Keskusteluissa on myös hienosti noussut esiin yliopiston eri tieteenalojen väliset yhteydet koulutuksessa ja tutkimuksessa, kertoo Turun yliopiston viestintäjohtaja Anne Paasi.

Asiantuntijoiden matkat omille tutkimusaloille ovat olleet toisinaan yllättäviäkin ja monen osalta suuntautuminen on löytynyt vasta opintojen edetessä. Välillä epätavalliset yhdistelmät opintoja ovat avanneet mahdollisuuksia täysin uusiin työtehtäviin ja uusille tutkimusaloille.

Kaikki jaksot ovat katsottavissa osoitteessa utu.fi/studytalk, Turun yliopiston Youtube-kanavalla ja Turun yliopiston Instagram-tilillä.

Luotu 04.03.2021 | Muokattu 04.03.2021