Robotti teollisuuskäytössä

Varsinais-Suomen liitolta tuotantotalouden lahjoitusprofessuuri Turun yliopiston teknilliseen tiedekuntaan

16.12.2021

Varsinais-Suomen liitto lahjoittaa Turun yliopiston teknilliseen tiedekuntaan tuotantotalouden professuurin. Lahjoitus on arvoltaan 600 000 euroa.

Tuotantotalouden ala sijoittuu tekniikan ja kauppatieteiden rajapintaan. Lahjoitusprofessuurilla on merkittävä vaikutus tekniikan ja kauppatieteen yhteistyöhön. Teknillinen tiedekunta sai ensimmäisen tuotantotalouden professuurin lahjoituksena kiinteistöneuvos Heikki Vaisteelta marraskuussa 2021.

Teknillisen tiedekunnan uusimpia professuureja suunnataan erityisesti tieteenalojen välisille rajapinnoille. Esimerkiksi kesällä 2021 lahjoituksena saatu kiertotalouden professuuri yhdistää usean eri tieteenalan osaamista. Erityisen tärkeää on tekniikan ja kauppatieteen yhteistyö, joka on eduksi uusien yritysten syntymiselle, kestävän kehityksen edellyttämän uuden teknologian kehittämiselle ja käyttöönotolle sekä samalla koko Lounais-Suomen talousalueen houkuttelevuudelle ja kilpailukyvylle.

- On hienoa olla mukana yliopiston kehittämisessä ja myös tätä kautta vaikuttamassa maakunnan menestykseen. Kun professuurin lahjoittajana on Varsinais-Suomen liitto, tarkoittaa se sitä, että maakunnan kaikki kunnat ovat lahjoituksessa mukana, kertoo Varsinais-Suomen liiton maakuntajohtaja Kari Häkämies.

- Arvostamme laajaa maakunnan sitoutumista ja panostusta yliopistoomme. Tuotantotalouden ja kiertotalouden professuurit muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joka yhdistää erityisesti teknillisen tiedekunnan ja Turun kauppakorkeakoulun osaamista. Samalla professuurit edistävät koko yliopiston vaikuttavuutta ja vuorovaikutusta yhteiskunnan ja erityisesti elinkeinoelämän kanssa. Kiitämme lämpimästi lahjoituksesta, Turun yliopiston rehtori Jukka Kola sanoo.

Teknillinen tiedekunta on saanut tähän mennessä kaiken kaikkiaan 13 lahjoitusprofessuuria. Professoreita tiedekunnassa on lähes 50 ja opiskelijoita yli 2000. Tänä syksynä yliopisto on jättänyt opetus- ja kulttuuriministeriölle hakemuksen sähkö- ja automaatiotekniikan koulutusvastuusta. Lisäksi uuteen lääketieteellisen tekniikan ja terveysteknologian tutkinto-ohjelmaan voi hakea ensimmäistä kertaa kevään yhteishaussa 2022.

Luotu 16.12.2021 | Muokattu 16.12.2021