Opetustyö on improvisoimista. Jopa hiotun tuntisuunnitelman on joustettava sen kohdatessa opetustyön muut osapuolet – oppilaat. Jokainen oppitunti on yhtä yksilöllinen kuin oppijatkin, eivätkä kaikki käänteet ole ennakoitavissa. Improvisaatio on jo pitkään tunnistettu osaksi opetustyötä: Ensimmäiset löydetyt opetustyötä koskevat tutkimukset puhuivat aiheesta jo 1960-luvulla. Miksi sitä ei kuitenkaan opeteta erillisenä taitona opettajankoulutuksessa? Ajan väitöskirjassani improvisaatiotaitojen asemaa osana opettajien pedagogista osaamista.
Väitöskirjassani tutkin improvisaation roolia ja hyödyntämistä opettajien työssä sekä koulutuksessa. Erityisesti tutkimuksen kohteena on improvisaatiotaitoisen opettajan vaikutus luokkahuonetilanteiden psykologisen turvallisuuden tunteen muodostumiseen. Oppilaan kokema psykologisen turvallisuuden tunne on nimittäin todettu merkittäväksi tekijäksi oppimiselle. Olen itse kokenut improvisaatiotaitojen ja psykologisesti turvallisten opettajien välillä mahdollisen yhteyden, ja tätä yhteyttä nyt tutkin väitöskirjassani.
Oppilaan kokema psykologisen turvallisuuden tunne on todettu merkittäväksi tekijäksi oppimiselle.
Improvisointi voidaan yleisesti käsittää toimimiseksi ilman suunnitelmaa, rakentavaksi vuorovaikutukseksi tai joustamiseksi yllättävissä käänteissä. Improvisoiminen kehittää esimerkiksi kuunteluun, kontaktin ottamiseen ja läsnäoloon liittyviä taitoja. Kyseessä onkin erilaisiin tilanteisiin mukautumisen ammattitaito. Jokainen improvisoi jatkuvasti omassa arkipäivässään ja erityisesti suhteessa muihin ihmisiin. Improvisaatiota voi ajatella metodina, jota voi soveltaa eri yhteyksiin: Teatteriin, musiikkiin, tanssiin ja niin edelleen. Nyt sitä sovelletaan pedagogiseen kontekstiin.
Psykologinen turvallisuus tarkoittaa jaettua tunnetta siitä, ettei ketään yksilöä rankaista tai nöyryytetä mielipiteen, ajatusten, ideoiden, kysymysten tai mokien vuoksi. Tällaisessa yhteisössä voi vapaasti ottaa riskejä, kokeilla ja epäonnistua ilman tuomitsemisen pelkoa. Eräs improvisaation ja opetustyön yhtymäkohtien tutkija kuvaili, että opettajan ensisijainen tehtävä on rakentaa psykologisesti turvallinen oppimisympäristö. Tällöin oppimisesta tulee rakentava prosessi, jossa jokaisella on lupa olla keskeneräinen ja kokeilla ilman pelkoa. Improvisaation perustyökalut, kuten hyväksyminen ja rakentava vuorovaikutus, voivat ohjata tällaisen oppimisympäristön syntymiseen.
Improvisoiminen opetustyössä ei ole uusi ilmiö. 1960-luvun jälkeen opettajien improvisaatiotaidoista on tehty kymmeniä tutkimuksia, jotka perustelevat improvisoimisen merkitystä opetustyössä. Jostain syystä opettajankoulutus ei kuitenkaan riittävästi valmista opettajia opetustyön improvisatoriseen arkeen. Ajankin väitöskirjallani tutkimukseen perustuvaa muutosta opettajankoulutuksen sisältöön: Improvisaatiotaidot tulee tulevaisuudessa nähdä osana opettajien ammatillista kompetenssia.
Markus Kaustell
Kirjoittaja on kasvatustieteen väitöskirjatutkija, improvisaatiotaiteilija ja vuorovaikutuskouluttaja, joka työskentelee avoimemman yhdessä olemisen kulttuurin puolesta.
Lähteet:
Dezutter, S. (2011). Professional Improvisation and Teacher Education: Opening the Conversation. In R. K. Sawyer (Ed.), Structure and Improvisation in Creative Teaching (pp. 27–50). Cambridge University Press. https://doi.org/10.1017/CBO9780511997105.003
Edmondson, Amy. 1999. “Psychological Safety and Learning Behavior in Work Teams.” Administrative Science Quarterly 44(2):350–83. doi:10.2307/2666999.
