Paraikaa tutkin, miten suomalaisuus määritellään lukion evankelis-luterilaisen uskonnon oppikirjoissa. Se liittyy aikaisempaan tutkimukseeni siitä, miten identiteettejä tai ”meitä” rakennetaan uskonnonopetuksessa ja kasvatuksessa laajemminkin. Olen aiemmin tutkinut näitä aiheita opettajan näkökulmasta, haastattelemalla oppilaita, kuten musliminuoria, ja havainnoimalla oppitunteja. Perehdyttyäni oppikirjoihin olen innostunut ja yllättynytkin siitä, miten vahvasti oppikirjoissa otetaan kantaa suomalaiseen kulttuuriin ja suomalaiseen uskonnollisuuteen.
Tämän aiheen tutkiminen on tärkeää, koska yhteiskunnan moninaistuminen edellyttää, että suomalaisuutta määritellään aikaisempaa avoimemmin. Monenlaisten ihmisten pitäisi saada kokea, että he kuuluvat joukkoon ja ovat osa yhteistä tarinaa. Tavoitteena ei ole kuitenkaan vain kritisoida oppikirjoja, vaan tunnistaa niistä ja aikaisemmasta tutkimuksesta keinoja, joilla voidaan yhtä aikaa pitää esillä kulttuuriperintöä ja samaistumisen arvoisia narratiiveja sekä ruokkia joustavaa suhdetta niihin.
Tutkijan arjessa työpäiviini kuuluu paljon kirjoittamista, tiedonhakua ja suunnittelua. Tulevia projekteja tai alkavia aineiston muodostuksia pitää suunnitella huolella. Relevantin tutkimustiedon etsimiseen menee myös usein paljon aikaa. Itse aineiston parissa ollaan ohikiitävältä tuntuva hetki. Kirjoittaminen tuntuu joskus puurtamiselta, mutta parhaimmillaan koen sen luovaksi, taidetta lähestyväksi työksi. Siinä etsitään tinkimättömästi oikeita ilmaisuja, jotta onnistuttaisiin sanomaan jotain merkityksellistä, joka on samalla totta.
Teen yhteistyötä kirjoittamalla yhteisiä artikkeleita ja suunnittelemalla uusia hankkeita. On mukavaa, että niin moni on valmis yhteistyöhön. Yhteistyö vaatii jonkin verran verkostoja, joiden rakentamiseen pitää käyttää aikaa. Lisäksi se vaatii neuvotteluja ja jonkinlaista työskentely- tai vuorovaikutustapojen yhteensopivuutta. Olen kohdannut myös monia taitavia ja kärsivällisiä yhteistyön johtajia ja yrittänyt ottaa oppia heiltä.
Kun en tutki, opetan tulevia luokan- ja aineenopettajia. Opetuksesta saa toisinaan ideoita uusiin tutkimusaiheisiin. On myös kiinnostavaa auttaa opiskelijoita toteuttamaan heitä kiinnostavien kysymysten tutkimista. Uusi tutkijasukupolvikin pitää turvata! Toimin myös Uskonnon, katsomuksen ja kasvatuksen tutkimusseurassa tutkimustulosten levittämisen parissa. Vapaa-ajallani laulan kuorossa, toimin kuoron puheenjohtajana eli suunnittelen ja toteutan kulttuurihankkeita, luen kaunokirjallisuutta ja neulon.
Terveiseni oppimisen ja opetuksen tutkimuksen parissa toimiville: Meidän ainedidaktikkojen aiheet voivat joskus poiketa kasvatustieteen valtavirrasta poikkeavia, kun ne liikkuvat kasvatustieteen ja jonkin oppiaineen tiedonalan yhtymäkohdissa ja niiden molemmin puolin. On ollut mukavaa huomata, miten ystävällisellä kiinnostuksella tässä työyhteisössä niihin on suhtauduttu. Tällainen avoimuus avartaa varmasti kaikkien horisontteja.
