Onko ihminen ajatellut ja tiedostanut jo pitkään niin kuin nyt, vai ovatko kyvyt kehittyneet vuosisatojen saatossa, esim. ajanlaskun alusta tai keskiajalta nykyaikaan? Näkemyksiä on erilaisia: toisaalta tiede kertoo kulttuurin ja tekniikan kehityksestä, toisaalta aivojen evoluution sanotaan saavuttaneen nykyisen pisteensä jo aikoja sitten. Kristinuskon piirissä usein painotetaan ihmisen älyn ja sielun haasteiden olevan samankaltaisia ajasta aikaan, kun taas uushenkisyyden eri virtauksissa korostetaan ”tietoisuuden evoluutiota”.
Jos tiedostamisessa ja ajattelussa olisi tapahtunut kehitystä, luulisi sen näkyvän myös kielen monimutkaistumisena. Tässä yhteydessä voidaan mielestäni tarkastella esimerkinomaisesti yhtä kielellistä ilmiötä, nimittäin episteemistä modaalisuutta, jonka ilmaisujen on huomattu yleistyneen historian saatossa. Episteeminen modaalisuus tarkoittaa omiin tietoihin liittyvän todennäköisyysarvion ilmaisemista. Tämän lisääntymisen voisi ajatella kielivän itsetietoisuuden kasvusta. Ilmiön perustana on toisaalta epävarmuus eli haluttomuus ottaa täyttä vastuuta oman väittämän pätevyydestä:
Ehkä Alpo on naimaton.
Sama asia voidaan ilmaista myös modaaliverbillä:
Alpo saattaa olla naimaton.
Episteemisen modaalisuuden ilmaisut voivat liittyä enemmän tai vähemmän arkisiin tilanteisiin:
On mahdollista ajatella, että voimakas sitoutuminen työhön voi toimia vastarintapotentiaalina työelämän arkipäiväisessä »pelissä» ,jossa »pärjääminen» tai »hommista selviäminen» on tärkeätä.
Suomessa on episteemiselle modaalisuudelle oma modus, potentiaali:
Hän lienee jo kotona.
Ainakin englannissa, saksassa, japanissa ja kiinassa on havaittu nopeita muutoksia episteemisen modaalisuuden ilmaisussa noin vuodesta 1500 alkaen. Saksankielisistä teksteistä vuosilta 1050–1350 löytyy vain muutamia erilaisia epävarmuuden ilmaisuja, esim. mag wol sîn ’voi hyvin olla’ sekä sanat sicherlîchen ’varmasti’ ja lîhte ’ehkä’. Näidenkin esiintyminen vaikuttaa harvinaisemmalta kuin nykykielessä, johon on sittemmin syntynyt lukuisia episteemisiä adverbiaaleja, kuten möglicherweise ’mahdollisesti’, vermutlich ’oletettavasti’ ja wahrscheinlich ’todennäköisesti’. Nykysaksassa on myös episteemisten modaaliverbien järjestelmä, jossa kahdeksalla eri verbillä (können, müssen, sollen, dürfen, mögen, wollen, brauchen ja werden) voidaan ilmaista tiedon varmuuden eri asteita.
Oma väitöstutkimukseni keskittyy vuosien 1050–1350 saksaan. Olen selvittänyt modaaliverbin durfen ’tarvita, voida’ episteemisiä käyttötapoja, joita näyttäisi esiintyvän joissain teksteissä (tunnetuimpina ritarieepokset Parsifal ja Nibelungenlied), esim. dorften niht liehter sîn ’eivät voisi olla valoisampia’. On totta, että durfen:in episteemiset käyttötavat ovat harvinaisia, mutta ne kuitenkin olivat olemassa ainakin jo vuoden 1200 tienoilla.
Aion väitöskirjassani tutkia myös modaaliverbiä müezen ’voida, täytyä’ sekä episteemisiä adverbiaaleja wætlîche (’todennäköisesti’), lîhte (’ehkä’), sicherlîchen (’varmasti’) ja wænlich (’luultavasti’). Näin keskiajan saksan episteeminen modaalisuus tulee hieman paremmin tunnetuksi ja saamme uutta materiaalia tietoisuuden muutosta koskeviin pohdintoihin. Vaikuttaa siltä, että kyky ilmaista episteemistä modaalisuutta eri varmuusasteineen oli jo olemassa keskiajalla, mutta tarve sellaiseen ilmaisuun on kasvanut huomattavasti uudella ajalla mm. tieteellisen vallankumouksen ja sanomalehtitekstien yleistymisen myötä. Tarpeen kasvaessa myös ilmaisukeinot ovat lisääntyneet.
Topias Aalto
Kirjoittaja on saksan kielen väitöskirjatutkija kieli- ja käännöstieteiden tohtoriohjelmassa. Hän on erityisen kiinnostunut kielen suhteesta ihmisen tietoisuuteen.
Lähteet:
Ágel, Vilmos. (1999). Grammatik und Kulturgeschichte. Die raison graphique am Beispiel der Epistemik. Teoksessa: Gardt, Andreas, Haß-Zumkehr, Ulrike & Roelcke, Thorsten (julk.): Sprachgeschichte als Kulturgeschichte, Berlin, Boston: De Gruyter, s. 171–224.
Traugott, Elizabeth Closs (1989): On the rise of epistemic meanings in English: An example of subjectifîcation in semantic change. Teoksessa: Language 65, s. 31–55.
Valentin, Paul (1984): Zur Geschichte der Modalisation im Deutschen. Teoksessa: Hartmann, Sieglinde & Lecouteux, Claude (julk.): Deutsch-Französische Germanistik. Mélanges pour Emile Georges Zink. Göppingen, s. 185–195.
