Musiikkikriitikko Seppo Heikinheimo (1938–1997) kirjoitti vuonna 1993 Image-lehdessä, että kukaan ei kuuntelisi säveltäjä Kaija Saariahon (1952–2023) musiikkia, jos tämä olisi ruma nainen. Saariaho saikin uransa alkupuolella paljon sukupuolestaan johtuvaa kritiikkiä, mutta loppujen lopuksi mursi lasikattoja ja kohosi arvostetuksi säveltäjäksi.
Länsimaisessa taidemusiikissa säveltäminen on historiallisesti nähty yksinomaan miesten työnä. Silti säveltäviä naisia on ollut yhtä kauan kuin säveltäviä miehiäkin, mutta naisten lähtökohdat säveltämiselle ovat olleet erilaiset kuin miehillä. Naisilla ei esimerkiksi ollut pitkään aikaan mahdollisuutta opiskella säveltämistä ja yhteiskunnan naisille asettamat velvollisuudet ovat myös vaikeuttaneet säveltäjänuraa.
Säveltävät naiset ovat pitkään loistaneet poissaolollaan niin länsimaisen taidemusiikin historiankirjoituksessa kuin sinfoniaorkesterien ohjelmistoissa, mutta nykyään taiteiden tutkimuksessa ja myös suomalaisessa musiikkielämässä tehdään aktiivisesti työtä tämän asiaintilan muuttamiseksi. Musiikintutkijat ja säveltäjät ovat ottaneet mediassa osaa klassisen musiikin tasa-arvokeskusteluun ja säveltäjänaisten unohtuneita teoksia kaivetaan esiin arkistojen kätköistä.
Tuore esimerkki säveltäjänaisia käsittelevästä kotimaisesta tutkimuksesta on musiikintutkijoiden Susanna Välimäen ja Nuppu Koivisto-Kaasikin teos Sävelten tyttäret: Säveltävät naiset Suomessa 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkuun (2023), jossa nostetaan esille etenkin suomalaisen musiikin historiankirjoituksesta unohdettuja säveltäjänaisia ja todistetaan, että säveltäjänaisia on ollut Suomessa paljon, toisin kuin usein on luultu. Omassa väitöstutkimuksessani menneiden aikojen säveltäjänaisten sijaan nostan esille nykyajan säveltäjänaisia ja tarkastelen heidän representaatioidensa kehitystä suomalaisessa mediassa vuosina 1980–2020. Samalla tutkin länsimaisen taidemusiikin rakenteiden sukupuolittuneisuutta sekä niihin sisältynyttä ja edelleen sisältyvää sukupuolten epätasa-arvoa.
Myös naiset ansaitsevat tulla kuulluiksi ja arvostetuiksi musiikin kentällä tekemästään luovasta työstä. Se, miten säveltäjänaisista kirjoitetaan mediassa, vaikuttaa musiikkielämään ja esimerkiksi naisten hakeutumiseen sävellysopintojen pariin. Kulttuuri, joka rajoittaa naisten luovia kykyjä ja heidän itsenäistä toimijuuttaan, voi olla tuhoisaa naisten itsetunnolle, heidän kehitykselleen säveltäjinä ja myös heidän sävellystyölleen.
Suomen Säveltäjät ry:n 240 jäsenestä naisia on vain 34. Näkyykö tässä edelleen länsimaisen taidemusiikin patriarkaatin jälki? Sinfoniaorkestereiden olisi jo aika soittaa muutakin kuin Beethovenia, Brahmsia ja Sibeliusta, ja tehdä tilaa uusille säveltäjäpolville sukupuolta katsomatta. On aika luoda uusi, moderni versio säveltäjyydestä, joka ei ole sukupuoleen sidottu.
Tiia Väyrynen
Kirjoittaja on Turun yliopiston musiikkitieteen väitöskirjatutkija, joka tarkastelee väitöskirjassaan säveltäjänaisten representaatioita mediassa.
