Tiedämme, että ihmistoiminta muuttaa maapallon ilmastoa ja ekosysteemejä. Tutkijat ovat tunnistaneet yhdeksän planetaarista prosessia, jotka ovat toisistaan riippuvaisia ja ylläpitävät maapallon resilienssiä. Nämä liittyvät esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon etenemiseen.
Tällä hetkellä seitsemän yhdeksästä planetaarisesta rajasta on ylitetty ja ihmisten vaikutuksesta tilanne on muuttunut hälyttävästi kuluneiden vuosikymmenien aikana. Olemme tilanteessa, jossa maailmanlaajuisesti kaikki keskeiset ekosysteemimme ovat vaarassa romahtaa.
Siksi ilmastonmuutoksen hillintä ja luontokadon pysäyttäminen ovatkin kohtalonkysymyksiä hyvinvoinnin, taloudellisen vakauden ja Suomen turvallisuuden varmistamiseksi.
Meidän tulisi nähdä ihminen osana luontoa
Yhdistyneiden Kansakuntien yhteydessä toimiva hallitustenvälinen luontopaneeli IPBES on korostanut, että juurisyynä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen epätasapainoon ja nykytilanteeseen on, että ymmärrämme luontoarvot liian kapeasti.
Teollisen vallankumouksen alusta 1700-luvun loppupuolelta alkaen olemme keskittyneet hyödyntämään luonnonvaroja resurssina ihmiskunnan kehittämäiseen ja tuotannon tehostamiseen ja muokanneet maankäyttöä sen mukaisesti. Oletuksena on ollut jatkuva talouskasvu ja bruttokansantuotteen nousu.
Seurauksena on kuitenkin ympäristökriisi ja siihen vastaaminen vaatii, että pystymme ajattelemaan ihmistä osana luontoa, emme erillisenä siitä. Meidän pitäisi paremmin ymmärtää, kuinka luonto on hyvinvoinnin, kulttuurin ja identiteetin paikka, kuinka voimme elää yhdessä luonnon kanssa sekä miten ihmiset ovat olennainen osa luontoa ja että sillä on itseisarvo.
Tähän kytkeytyy viime aikoina tutkimuskentällä huomiota herättänyt, mutta myös esimerkiksi Euroopan unionin ympäristöviraston huomioima, monilajisen oikeudenmukaisuuden käsite. Se korostaa, että meidän tulisi tunnistaa usein sivuun jäävien ihmisryhmien, kuten heikossa tai haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten, sekä samanaikaisesti myös muiden lajien äänet, jotta ne saisivat aktiivisesti tilaa päätöksenteossa.
Paikkalähtöinen tutkimus auttaa kaupunkien suunnittelussa
Miten sitten voisimme tarttua näihin maailman mittakaavan haasteisiin arkielämämme paikallisella tasolla ja muuttaa ajattelutapojamme ja toimintaamme?
Tähän olemme pyrkineet vastaamaan maantieteen kentällä kehittämällä tutkimusmenetelmiä ja lähestymistapoja, jotka pohjautuvat paikkalähtöiseen tarkasteluun ja joita voidaan soveltaa esimerkiksi maankäytön ja kaupunkien suunnittelussa.
Olemme Turun yliopiston maantieteen yksikössä kehittäneet kuluneen kahdenkymmenen vuoden aikana paikkatietopohjaisia menetelmiä kansalaisten ja sidosryhmien kokemusperäisen tiedon keräämiseksi. Pystymme näin tavoittamaan paikkaan liittyviä relationaalisia arvoja ja merkityksiä, jotka muodostuvat yhteydessä ympäristöön ja maisemaan sekä vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja muunlajisten kanssa.
Esimerkiksi koronapandemian aikana tutkimme muutoksia viheralueiden käytössä ja kaupunkiluonnon merkitystä koetulle hyvinvoinnille. Tulokset osoittivat, että luonto oli sietokyvyn kannalta merkittävässä roolissa pandemiatilanteessa ja lisäsi ihmisten hyvinvointia. Todensimme, että kaupunkien viherrakenne oli kriittistä infrastruktuuria pandemiatilanteessa.
Kaupunkiluonto on tärkeässä roolissa ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnissa
Kaupunkiluonnon tärkeään rooliin ja viherrakenteen merkitykseen on herätty laajemminkin. Puistot, pihojen ja katujen puut, kaupunkimetsät, viherpainanteet ja biosuodattimet, viherkatot ja -seinät sekä viljelypalstat ja yhteisöpuutarhat tuottavat keskeisiä ekosysteemipalveluja, kuten tulvasuojelu, hiilen sitominen, hellejaksojen lämpösäätely sekä ilman- ja vedenlaadun parantaminen. Tämä lieventää ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tuo samalla merkittäviä taloudellisia hyötyjä.
Lisäksi kaupunkiluonto luo viihtyisää kaupunkimaisemaa ja oleskeluympäristöä, tukee liikkumista ja virkistymistä sekä parantaa hyvinvointia ja terveyttä. Huomattavaa onkin, että luontoympäristöjen taloudelliset vaikutukset masennuksen ja tyypin 2 diabeteksen torjunnassa sekä astman lääkehoidossa ovat Suomessa satoja miljoonia euroja vuodessa.
Kaupunkien viherrakenne on merkittävässä roolissa myös luonnon monimuotoisuuden suojelussa ja ennallistamisessa, mikä on prioriteetti Euroopan unionin ennallistamisasetuksessa. Esimerkiksi paahdeympäristöt kaupungeissa ovat arvokkaita elinympäristöjä tiettyjen uhanalaisten lajien kannalta. Emme voi ajatella, että luontoa suojellaan vain suojelualueilla, vaan kaupungit ovat merkittävässä roolissa luontokadon pysäyttämisessä.
Kaupunkisuunnittelussa on tapahtunut käänne
Miten sitten kehittää kaupunkeja, joissa edistetään eri ihmisryhmien ja muunlajisten hyvinvointia ja joissa reagoidaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin? Kaikissa suomen suurissa kaupungeissa luontoa uhkaa pirstoutuminen. Olennainen kysymys on, miten luontoa nakertamisen sijaan säilytetään ja lisätään tiiviissä kaupungissa?
Erityisen iloinen olen siitä, että kaupunkisuunnittelussa on käynnissä mielenkiintoinen käänne. Kautta historian kaupunkeja on rakennettu ihmisille, mutta nykyisin korostuu kaupunkisuunnittelun rooli ihmisen ja muun luonnon yhteishyvinvoinnin edistämisessä.
Tätä tukevat meillä Suomessa muun muassa uudistamisprosessissa olevat, toivottavasti loppuvuodesta voimaan tulevat, alueidenkäyttölain uudet kaavamerkinnät esimerkiksi ekologisista yhteyksistä. Tavoitteena on suunnitella kaupunkialueita ja maankäyttöä siten, etteivät ihmisen tarpeet vaikeuta toisten lajien olemassaolon ehtoja.
Tutkimuksesta tukea kaupunkisuunnitteluun
Tämän kaupunkisuunnittelun niin sanotun biodiversiteettikäänteen tukemiseksi tarvitaan kuitenkin tutkittua tietoa ja työkaluja. Parhaillaan kehitämme paikkatietoanalyyttista menetelmää, joka huomioi monilajisen oikeudenmukaisuuden viherrakenteen suunnittelussa.
Käynnissä olevassa tutkimuksessamme MUST-hankkeessa muodostimme osallistavan paikkatiedon kyselyaineistosta viisi toisistaan eroavaa ihmisryhmää ja ekologisesta lajidatasta neljä perhoslajien ja liito-oravan arkkityyppiä. Toimme paikkatietoanalyyttisesti yhteen eri ihmisryhmien tärkeät luontopaikat sekä lajiarkkityyppien esiintymisen, jotta pystyimme havaitsemaan, missä sosiaaliset ja ekologiset arvot kohtaavat ja missä ne ovat konfliktissa.
Tätä työtä olemme tehneet aluksi Tampereella, mutta laajennamme sitä muun muassa Turkuun. Paikkalähtöinen tarkastelu mahdollistaa sosiaalisten ja ekologisten arvojen kytkemisen kaupunkisuunnittelun prosesseihin ja pohdinnan siitä, missä viherrakenne edistää eri ihmisryhmien ja eri lajien olemassaoloa, ja toisaalta missä ovat alueet, jotka ovat erityisesti ihmisten käytössä tai jotka on tarpeen suojella siltä.
Toisaalta paikkatietopohjaisella analytiikalla ei tavoiteta kaikkea ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta. Tarvitsemme myös laadullisia menetelmiä, joilla pureudutaan relationaalisiin arvoihin. Tämän vuoksi olemme kehittäneet esimerkiksi luovan kirjoittamisen ja ryhmäkeskustelun menetelmiä, joilla sukellamme syvemmälle siihen, kuinka ihmisen ja luonnon yhteenkytkeytyneisyys näkyy arjessa ja miten sitä voidaan tukea kaupunkisuunnittelussa.
Suunnittelussa huomioitava ympäristön laatu ihmisille ja muunlajisille
Kaupunkisuunnittelua tai maankäytön suunnittelua toteuttaessa tulee siis huomioida ympäristöjen laatu niin ihmisille kuin muunlajisillekin.
Kansainvälisten ja Euroopan unionin tason sitoumusten edistämä määrällinen 30 prosentin luonnonsuojelu ja ennallistaminen tai kaupunkiluonnon riittävän määrän ohjeistukset, esimerkiksi Maailman terveysjärjestön kriteeri lähiviheralueesta korkeintaan 300 metrin etäisyydellä kodista, eivät yksistään riitä. Vaikka tavoitteet ovat hyvät, ne keskittyvät liiaksi mittaamaan, paljonko puita ja viheralueita tulisi olla.
Tämän lisäksi olisi huomioitava kaupunkiluonnon laatu, jotta toimet voidaan kohdentaa ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin, lajien elinvoiman ja monilajisen oikeudenmukaisuuden kannalta kestävällä tavalla. Globaaliin ympäristökriisiin vastaaminen vaatii siis paikallisia toimia ja ajattelutavan muutosta kohti ihmisen ja muun luonnon yhteishyvinvointia.
Nora Fagerholm
Kirjoittaja on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen sekä kestävävyystutkimuksen professori. Puheenvuoro pohjautuu hänen 12.5.2026 pitämäänsä professoriluentoon.
