Väitös (anestesiologia ja tehohoito): LL Pia Koivikko
LL Pia Koivikko esittää väitöskirjansa ”Blood proteomic biomarkers in acute diagnostics of traumatic brain injury” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 21.8.2026 klo 12.00 (TYKS, T-sairaala, Johan Haartman -sali, Hämeentie 11, Turku).
Vastaväittäjänä toimii professori Markus Skrifvars (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Teijo Saari (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on anestesiologia ja tehohoito.
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Turun yliopistossa tehdyssä väitöstutkimuksessa tutkittiin, miten verinäytteistä mitatut merkkiaineet (biomarkkerit) liittyvät tapaturmaisten aivovammojen akuuttivaiheen vakavuuteen, kuvantamislöydöksiin ja tehohoitojakson tapahtumiin. Tutkitut biomarkkerit ovat proteiineja, joita vapautuu verenkiertoon aivokudoksen vaurioituessa ja joiden pitoisuuksien mittaaminen voi antaa tietoa vamman vakavuudesta ja potilaan ennusteesta.
Tapaturmainen aivovamma on yksi merkittävimmistä kuoleman ja pitkäaikaisen toimintakyvyn heikkenemisen syistä maailmanlaajuisesti. Suurin osa tapaturmaisista aivovammoista on kuitenkin lieviä. Vakavat aivovammat voivat johtaa pitkiin tehohoito- ja kuntoutusjaksoihin, ja myös lievistä vammoista voi joissakin tapauksissa seurata pitkittyneitä oireita. Aivovamman diagnostiikkaan ei edelleenkään ole riittäviä menetelmiä. Akuuttivaiheen nykydiagnostiikka perustuu potilaan kliiniseen tutkimukseen, Glasgow’n kooma-asteikkoon (pisteytysjärjestelmä tajunnantason arviointiin) sekä pään tietokonetomografiaan ja magneettikuvantamiseen. Nämä menetelmät eivät kuitenkaan kuvaa tarkasti, kuinka laaja aivokudoksen vaurio on tai millaisia vaikutuksia se aiheuttaa potilaan terveyteen.
Väitöstutkimus koostui kolmesta osatyöstä, joissa tutkittiin useita erilaisia aivovammaan liittyviä biomarkkereita. Eri merkkiaineet kertovat erityyppisistä vaurioista, kuten hermosolujen tai muiden aivokudoksen rakenteiden vaurioitumisesta. Tutkimuksessa hyödynnettiin myös potilaiden pään tietokonetomografiakuvia, joissa näkyviä vaurioita verrattiin biomarkkereiden pitoisuuksiin veressä.
Tutkimuksen ensimmäisessä osatyössä arvioitiin, kuinka hyvin merkkiaineet erottavat aivovamman eri vaikeusasteet toisistaan akuuttivaiheessa. Lisäksi tutkittiin, voidaanko biomarkkerien avulla erottaa lievän aivovamman saaneet potilaat sellaisista tapaturmapotilaista, joilla oli esimerkiksi raajamurtumia mutta ei aivovammaa. Merkkiaineet tunnistivat keskivaikeat ja vaikeat aivovammat selvästi lieviä paremmin. Ne eivät kuitenkaan kyenneet luotettavasti erottamaan lievän aivovamman saaneita potilaita niistä, joilla oli vain tuki- ja liikuntaelinten vammoja.
Toisessa osatyössä tarkasteltiin, miten merkkiaineiden pitoisuudet ovat yhteydessä pään tietokonetomografiassa näkyviin erilaisiin vaurioihin. Merkkiaineet tunnistivat akuuttidiagnostiikassa vaikeimmin vammautuneet potilaat, joilla oli useita samanaikaisia vauriotyyppejä. Aineisto ei kuitenkaan ollut riittävän suuri, jotta yksittäisiä vammatyyppejä olisi voitu vertailla tarkemmin keskenään.
Kolmannessa osatyössä tutkittiin, mistä tehohoidettujen aivovammapotilaiden poikkeavan korkeat biomarkkeripitoisuudet voivat johtua. Korkeat pitoisuudet liittyivät epileptisiin kohtauksiin sekä tilanteisiin, joissa potilaat kärsivät korkeasta aivopaineesta ja korkeaa kallonsisäistä painetta jouduttiin alentamaan poistamalla osa kallosta väliaikaisesti. Yhteys saattaa kuitenkin selittyä sillä, että kyseisillä potilailla aivovammat olivat keskimäärin vakavampia.
Tutkimusten perusteella verestä mitattavat biomarkkerit voivat tarjota lisätietoa aivovamman diagnostiikkaan nykyisten menetelmien tueksi. Biomarkkereiden hyödyntäminen kliinisessä työssä vaatii kuitenkin vielä lisätutkimuksia ennen niiden laajempaa käyttöönottoa.
