Väitös (biokemia): FM Niklas Jäntti
FM Niklas Jäntti esittää väitöskirjansa ”Receptor traffic in breast cancer” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 27.2.2026 klo 12.00 (Turun yliopisto, Agora, XXI-luentosali, Turku).
Vastaväittäjänä toimii professori Tobias Zech (Liverpoolin yliopisto, Iso-Britannia) ja kustoksena professori Johanna Ivaska (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on biokemia.
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Ihmisen solut liikkuvat kierrättämällä solun pinnalla olevia integriini-nimisiä tarttumisreseptoreja osasta toiseen. Integriinit ovat tärkeitä tiettyjen normaalien solujen liikkeelle, mutta myös syöpäsolut hyödyntävät niitä liikkuakseen, ja pystyvät kierrättämään tarttumisreseptoreja erityisen tehokkaasti. Tämä mahdollistaa syöpäsolujen leviämisen ympäröivään kudokseen ja edistää syövän etäpesäkkeiden muodostumista. HER2-niminen kasvutekijäreseptori on tärkeä kasvua lisäävä tekijä noin viidenneksessä rintasyövistä. Vaikka on tiedetty, että syöpäsolut säätelevät kasvutekijäreseptoreiden solunsisäistä liikennettä kasvua lisäävän signaloinnin edistämiseksi, ja että syöpäsolut käyttävät hyväkseen integriinien kierrätystä edistääkseen liikkuvuuttaan, monet näiden prosessien taustalla olevista mekanismeista tunnetaan edelleen suhteellisen huonosti. Näiden mekanismien ymmärtäminen on ratkaisevan tärkeää uusien syöpähoitostrategioiden kehittämisessä.
Tämä väitöskirja tuo esiin uutta tietoa integriinien ja HER2-kasvutekijäreseptorin liikennöinnin säätelystä rintasyövässä. Havaitsimme, että SORLA-niminen molekyyli ohjaa HER2-reseptorin takaisin solun pinnalle tehostaakseen rintasyöpäsolujen kasvua lisäävää signalointia. Löysimme myös rintasyöpäsoluista Swiprosin-1 ja EPLINα-nimiset molekyylit, joita käyttäen syöpäsolut ohjaavat tarttumisreseptoreita kierrätettäväksi. Tällä tavalla rintasyöpäsolut tehostavat omaa liikkuvuuttaan ja edistävät syövän leviämistä.
Väitöskirjan tulokset tarjoavat tärkeää lisätietoa siitä, miten rintasyöpäsolut säätelevät solupinnan reseptorien liikennöintiä edistääkseen kasvua ja soluliikettä, ja korostavat solunsisäisen liikennöinnin keskeistä roolia syövässä. Ne avaavat myös uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden syöpähoitostrategioiden kehittämisessä.