Väitös (Suomen historia): FM Noora Viljamaa
FM Noora Viljamaa esittää väitöskirjansa ”Eletty huono-osaisuus syntyperältään aviottomien lasten elämänkuluissa 1800-luvun Suomessa” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 22.5.2026 klo 12.00 (Turun yliopisto, Arcanum, Aava-auditorio, Arcanuminkuja 1, Turku).
Vastaväittäjänä toimii professori Pirjo Markkola (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Kirsi Vainio-Korhonen (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on Suomen historia.
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Väitöskirjani käsittelee syntyperältään aviottomien lasten kokemuksia huono-osaisuudesta 1800-luvun Suomessa. Tutkimusjoukkoni koostuu 172:sta lapsesta, jotka syntyivät Turussa tai sen lähialueilla vuosina 1808‒1857. Lapset olivat isättömiä, eli he varttuivat nykytermein kuvattuna yksinhuoltajaäitien perheissä. Lisäksi lasten äidit tekivät todennäköisesti seksityötä elättääkseen perheensä. Syntyperänsä vuoksi lapsilla oli huono-osaisemmat lähtökohdat elämälleen kuin esimerkiksi avioliitossa syntyneillä lapsilla.
Tutkimukseni on uusi avaus köyhyyden monitieteellisellä tutkimuskentällä, koska lasten ja nuorten omia huono-osaisuuden kokemuksia on tutkittu toistaiseksi vain vähän. Tutkimusjoukkooni kuuluvien lasten elämänkulkujen kautta analysoin, millaisia olivat heidän kokemuksensa huono-osaisuudesta ja millaisiin elämäntapahtumiin ne kytkeytyivät. Tämä auttaa ymmärtämään, miten huono-osaisuuden kokemukset rakentuvat elämän mittaan ja miten ja miksi ne periytyvät sukupolvelta toiselle.
Tutkimukseni kohdistuu erityisesti Turkuun ja sitä kautta siihen, millaista oli kaupungeissa asuneiden lasten ja lapsiperheiden kokema köyhyys. Tämä on aihe, jota on tutkittu historiantutkimuksessa vain vähän: köyhyyttä koskeva tutkimus paikantuu alalla erityisesti maalaisköyhyyteen ja aikaan 1800-luvun lopulta alkaen. 1800-luvun alkua on kuitenkin hedelmällistä tutkia siksi, että se auttaa ymmärtämään, millaista oli köyhyyttä ja huono-osaisuutta kokeneiden elämä ennen suomalaisen yhteiskunnan 1800-luvun lopun reformeja.
Turun vuoden 1827 suurpalo muodostaa tutkimukselleni keskeisen kontekstin. Palo oli sen kokeneille valtava katastrofi, sillä sen vuoksi valtaosa kaupunkilaisista jäi kodittomaksi ja se sysäsi monia kaupunkilaisia syvään köyhyyteen ja huono-osaisuuteen. Täten tutkimukseni osoittaa, miten yhteiskunnalliset kriisit vaikuttavat köyhyyden ja huono-osaisuuden syntyyn. Toisaalta palon seurauksena Turun köyhäinhoitojärjestelmää muutettiin niin, että se oli aikansa edistyksellisintä ja loi pohjaa monille 1800-luvun loppupuolella tehdyille sosiaalisen turvan uudistuksille.
Tutkimustulokseni osoittavat, että syntyperä vaikutti keskeisellä tavalla lapselle muodostuvaan elämänkulkuun. Tutkimusjoukossani huono-osaisuus ilmeni niin terveydellisesti, taloudellisesti kuin sosiaalisesti. Tutkimusjoukkooni kuuluvien lasten imeväiskuolleisuus oli poikkeuksellisen korkeaa todennäköisesti siksi, että he menehtyivät äideiltään saamiin sukupuolitautitartuntoihin. Myös niukat sosiaaliset suhteet eli käytännössä yksinäisyys lisäsivät todennäköisesti imeväiskuolleisuutta.
Noin kolmasosa tutkimusjoukkooni kuuluvien lasten perheistä, eli poikkeuksellisen moni, oli elämänsä aikana köyhäinavun piirissä. Perheet joutuivat turvautumaan esimerkiksi ruoka-avustuksiin, koska he eivät tulleet toimeen muuten. Moni lapsista sijoitettiin köyhäintaloon tai yksityisiin perheisiin esimerkiksi äidin kuoltua. Tämä kertoo hyvin syvästä huono-osaisuudesta.
Toisaalta tutkimukseni osoittaa, että syvin huono-osaisuus periytyi ylisukupolvisesti melko harvoin. Esimerkiksi koulunkäynnin mahdollisuudet tai hyvä työpaikka saattoivat kohentaa lapsuudessaan huono-osaisuutta kokeneen lapsen sosiaalista asemaa. Ylisukupolvinen huono-osaisuus syntyi tutkimusjoukossani esimerkiksi rikostuomioiden ja laitostuomioiden seurauksena.
Tutkimukseni tuottaa uutta tietoa siitä, millainen on ollut köyhyyden ja huono-osaisuuden suhde historiallisesti, mitä ne ovat tarkoittaneet ja millaisia kokemuksia niihin liittyy. Huono-osaisuutta kohdanneiden kokemuksia on tärkeää tutkia, koska ne auttavat ymmärtämään, miten huono-osaisuus on konkreettisesti vaikuttanut ihmisten elämään ja toiminnan mahdollisuuksiin. Tutkimukseni antaa lisäksi välineitä arvioida sosiaalisen turvan kehitystä ja vaikuttavuutta. Varsinkin lasten kohdalla tämä on tärkeää, sillä kuten tutkimukseni osoittaa, riittävä sosiaalinen turva esti jo 1800-luvulla huono-osaisuuden ylisukupolvista periytymistä.
