Väitös (oikeustiede): OTM, KTM Henni Parviainen
OTM, KTM Henni Parviainen esittää väitöskirjansa ”AI and Algorithmic Recruitment Systems under EU Law - Compliance Complexity and Inadequate Protection” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 29.5.2026 klo 12.00 (Turun yliopisto, Calonia, Calonia 1 -luentosali, Caloniankuja 3, Turku).
Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori, tohtori Marta Otto (Varsovan yliopisto, Puola) ja kustoksena apulaisprofessori, LLD Annika Rosin (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on oikeustiede.
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Työnantajat käyttävät tekoälyä (AI) ja muita algoritmisia järjestelmiä yhä enemmän rekrytoinnin automatisointiin ja rekrytoijien tukena. Tällaiset algoritmiset rekrytointijärjestelmät voivat seuloa hakemuksia, asettaa hakijat paremmuusjärjestykseen tai toteuttaa alustavia haastatteluja. Vaikka nämä järjestelmät voivat tehostaa rekrytointia ja vähentää sen kustannuksia, niiden käyttö herättää merkittäviä oikeudellisia kysymyksiä erityisesti tietosuojan, syrjinnän ja oikeussuojakeinojen näkökulmasta.
Algoritmisia rekrytointijärjestelmiä säännellään myös EU:n tasolla, mutta sääntely on epätäsmällistä, monimutkaista ja hajallaan useissa eri säädöksissä. Aiempi tutkimus ei ollut systemaattisesti analysoinut, miten EU-lainsäädäntö rajoittaa ja ohjaa työnantajien algoritmisten rekrytointijärjestelmien käyttöä tai miten riittäviä työnhakijoiden turvaksi eri säädöksissä asetetut suojamekanismit ovat. Tämä väitöskirja vastaa kyseiseen tutkimusaukkoon.
Tutkimus osoittaa, että vain harva algoritmisten rekrytointijärjestelmien käyttötapa on ehdottomasti kielletty. Suurinta osaa algoritmisista rekrytointijärjestelmistä on sallittua käyttää, kunhan työnantaja noudattaa useita eri säädöksiin perustuvia vaatimuksia. Esimerkiksi tietosuojaan, syrjintäkieltoihin ja avoimuuteen liittyvät velvoitteet voivat käytännössä rajoittaa merkittävästi sitä, millaisia järjestelmiä voidaan käyttää ja miten.
Ongelmana on kuitenkin EU-lainsäädännön asettamien vaatimusten epätarkkuus. Lainsäädäntö jättää paljon tulkinnanvaraa, mikä toisaalta antaa työnantajille liikkumavaraa, mutta tekee säännösten noudattamisen varmistamisesta vaikeaa. Koska algoritmiset rekrytointijärjestelmät ovat teknisesti monimutkaisia, toisinaan vaikeasti ennustettavia ja läpinäkymättömiä, säännösten noudattamisen varmistaminen vaikeutuu entisestään. Työnhakijoille on tarjolla työnantajaakin vähemmän tietoa järjestelmien toiminnasta, minkä vuoksi heidän on vaikea selvittää, onko heidän kohdallaan toimittu laillisesti sekä hankkia todisteita mahdollisista väärinkäytöksistä.
Lisäksi ongelmana on, että järjestelmiä ei tarkasteta systemaattisesti ennen käyttöönottoa. Jos viranomaisilla ei ole riittäviä resursseja järjestelmien valvontaan, vastuu mahdollisten väärinkäytösten havaitsemisesta ja työnantajien saattamisesta vastuuseen jää pitkälti työnhakijoille itselleen. Mikäli työnhakija epäilee, että algoritminen järjestelmä on syrjinyt häntä tai käsitellyt hänen henkilötietojaan lainvastaisesti, todistelun esittäminen on haastavaa, vaikka työnantajille on asetettu avoimuusvelvoitteita. Lisäksi menestyksekäskin kanne johtaa EU-lainsäädännön nojalla ainoastaan rahalliseen korvaukseen, eikä työnhakija saa menetettyä työtilaisuutta takaisin.
Hajanaisen sääntelyn jäsentämiseksi väitöskirjassa kehitetään kehikko, joka kokoaa yhteen algoritmisten rekrytointijärjestelmien käyttöä koskevat keskeiset oikeudelliset vaatimukset. Kehikko luokittelee sovellettavat normit kieltoihin, velvollisuuksiin, erityisiin velvoitteisiin ja työnhakijoiden käytettävissä oleviin oikeuksiin. Kehikko vastaa EU-lainsäädännön näkökulmasta esimerkiksi kysymyksiin: Millaiset algoritmiset rekrytointikäytännöt ovat kiellettyjä? Mitä velvoitteita työnantajilla on algoritmisessa rekrytoinnissa? Mitä oikeuksia työnhakijoilla on? Kehikko ei ole pelkästään teoreettinen, vaan se toimii käytännöllisenä työkaluna kaikille algoritmisia rekrytointijärjestelmiä koskevia kysymyksiä ratkoville, kuten työnantajille, työnhakijoille, tuomioistuimille ja viranomaisille.
Väitöskirjan johtopäätöksenä on, että nykyinen EU-lainsäädäntö ei suojaa työnhakijoita riittävästi, ja työnantajienkin on vaikea varmistua siitä, että he toimivat lainsäädännön mukaisesti. Työnantajien tilannetta voisi helpottaa oikeuskäytännön ja viranomaisohjeistuksen lisääntyminen. Työnhakijoiden suojaa voisi paikoin parantaa lain tulkinnalla, mutta kattavan suojan varmistaminen edellyttäisi lainsäädäntömuutoksia.
--
Pääkuva: Esko Keski-Oja
