Väitös (hammasprotetiikka ja purentafysiologia): HLL Topias Yli-Urpo
HLL Topias Yli-Urpo esittää väitöskirjansa ”Paikatun hampaan murtokuorma: materiaalin ja muodon näkökulmia” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 16.5.2026 klo 12.00 (Turun yliopisto, Dentalia, Arje Scheinin -sali, Lemminkäisenkatu 2, Turku).
Vastaväittäjänä toimii professori, HLT, EHL Leo Tjäderhane (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori, HLT, EHL Timo Närhi (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on hammasprotetiikka ja purentafysiologia.
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Hampaan purupinnan kuluminen on väestössä yleistyvä ongelma, ja joissakin tapauksissa kulunut hammaskudos joudutaan korvaamaan täytemateriaalilla. Täytemateriaalien ja niiden sidostustekniikoiden kehittyminen hammaskudokseen on lisännyt kiinnostusta hammaskudosta säästäviin paikkausmenetelmiin. Tätä koskeva tutkimustieto on kuitenkin vielä osin puutteellista. Väitöskirjatyön tavoitteena oli selvittää useiden eri tekijöiden vaikutusta paikatun hampaan kestävyyteen, erityisesti purupinnaltaan kuluneen molaarihampaan osalta.
Tutkimuksissa käytettiin ihmisiltä poistettuja molaarihampaita, jotka hiottiin kontrolloidusti. Niihin valmistettiin epäsuoran tekniikan täytteet joko litiumdisilikaatilla lujitetusta lasikeraamista tai hybridikeraamista, joka koostuu muovista, jota ollaan lujitettu keraamipartikkeleilla. Lisäksi hampaisiin tehtiin suoran tekniikan täytteet joko juoksevasta tai jäykästä partikkelilujitteisesta yhdistelmämuovista tai juoksevasta katkokuitulujitteisesta yhdistelmämuovista. Kaikki paikatut hampaat kuormitettiin murtumaan saakka, ja murtokuormat sekä murtumien tyypit analysoitiin.
Tutkimustulokset osoittavat, että täytemateriaalin valinnalla, täytteen ja sementtikerroksen paksuudella sekä täytteen sidostumisella hammaskudokseen on merkittävä vaikutus paikatun hampaan murtokuormaan. Sen sijaan hampaan hionnan muodolla tai vesisäilytyksellä ei tässä tutkimusasetelmassa havaittu selkeää vaikutusta murtokuormaan. Tulosten perusteella hammaskudosta säästävä paikkaustekniikka soveltuu myös takahampaiden purupinnoille, joihin kohdistuu suuria purentavoimia. Hybridikeraami osoittautui suotuisammaksi ohuena (0,5 mm) täytteenä verrattuna lasikeraamiin. Ohut lasikeraaminen täyte on herkempi lohkeamiselle, kun taas paksumpana se tarjoaa riittävän kuormankantokyvyn myös molaarialueella.
Suoran tekniikan yhdistelmämuoveista katkokuitulujitettu yhdistelmämuovi paransi purupinnalta paikatun molaarin murtokuormaa huomattavasti verrattuna perinteisiin partikkelilujitteisiin yhdistelmämuoveihin, samalla pienentäen murtumien laajuutta. Hammaskudokseen sidostetuissa täytteissä havaittiin sekä täytteen että hammaskudoksen murtumia, kun taas sidostamattomissa täytteissä murtumat ilmenivät pääosin täytteen lohkeamina.
Tutkimus tuottaa uutta tietoa paikatun hampaan kestävyyden arviointiin ja siihen vaikuttaviin tekijöihin sekä tukee aiemmassa kirjallisuudessa esitettyjä havaintoja. Hampaan kestävyyden kannalta täytteen huolellinen sidostaminen hammaskudokseen, täytemateriaalin valinta sekä täytemateriaalin ja sementtikerroksen asianmukaiset paksuudet ovat keskeisiä tekijöitä paikatun hampaan kestävyyden kannalta. Uusien materiaalien ja hoitomenetelmien yleistyessä on tärkeää tuntea niiden ominaisuudet ja rajoitteet. Tutkimustulosten hyödyntäminen voi osaltaan parantaa kuluneen ja purupinnalta korjatun molaarin kestävyyttä.
Tutkimus toteutettiin Turun yliopistossa sekä Turun kliinisessä biomateriaalikeskuksessa (TCBC).
