Väitös (kulttuuriperintö): YTM Veera Ojala
YTM Veera Ojala esittää väitöskirjansa ”Chornobyl and Fukushima Dreams: Visual Participatory Culture and the Co-Creation of Nuclear Disaster Heritage” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 12.6.2026 klo 12.00 (Turun yliopisto, Educarium, Edu 2, Assistentinkatu 5, Turku).
Vastaväittäjänä toimii professori Visa Immonen (Bergenin yliopisto, Norja) ja kustoksena professori Anna Sivula (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on kulttuuriperintö.
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Toivon ja tuhon kuvat: Ydinvoiman visuaalisen kulttuurin toimijat perinnön yhteistuottajina
YTM Veera Ojala keräsi väitöstutkimustaan varten kattavan aineiston ydintuhoalueilla vierailevien digitaalisista valokuvista. Tutkimuksessa hän selvittää, miten digitaalinen valokuva toimii osana kulttuuriperinnön prosesseja. Ojala lähestyy valokuvia ruohonjuuritason merkityksenantona ja alhaalta ylös rakentuvana kulttuuriperintönä. Väitöskirja käsitteellistää visuaalisen tarinankerronnan ja radioaktiivisesti saastuneiden alueiden valokuvallisen yhteistuottamisen käytännöt ydinvoiman visuaaliseksi kulttuuriksi, vuorovaikutukselliseksi tilaksi, jossa kuvat ja sanat yhdessä muovaavat tapaa, jolla nämä maisemat ymmärretään ja muistetaan.
Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta tuli huhtikuussa 2026 kuluneeksi 40 vuotta ja Fukushiman onnettomuudesta maaliskuussa 15 vuotta. Kummatkin alueet ovat visuaalisesti välittyneitä ja digitaaliset valokuvat muokkaavat käsityksiä sekä muistoja niistä.
Miten kävijöiden osallistava visuaalinen kulttuuri, valokuvaus, sosiaalinen media ja digitaaliset alustat osallistuvat ydinkatastrofiperinnön merkityksellistämiseen? Kuka määrittelee, miten katastrofeja muistetaan? Näihin kysymyksiin Ojalan tutkimus vastaa.
Valokuvat eivät välitä ainoastaan mielikuvia tuhosta, vaan radioaktiivisesti saastuneet maisemat mahdollistavat kontrastien ilmaisun ihmiskunnan ja teknologian suhteista sekä alueiden merkitysten muotoilun myös toivon kuvastoina.
-Valokuvilla on oma toimijuutensa siinä, miten ydinkatastrofeja ymmärretään ja muistetaan. Kävijöiden ottamat kuvat eivät ainoastaan heijasta paikan merkitystä, vaan myös aktiivisesti rakentavat sitä.
Tutkimus nostaa ruohonjuuritason perinnönteon keskiöön asiantuntijoiden ja instituutioiden sijaan. Kenttätutkimustensa ohella Ojala haastatteli 75 henkilöä 22 eri maasta ja analysoi satoja heidän ottamiaan valokuvia.
Ydinvoiman visuaalisen kulttuurin konteksti
Tutkimus osoittaa, että ydintuhoalueet ovat kulttuurisesti monikerroksellisia kohteita, joissa kävijät osallistuvat perinnön merkityksen määrittelyyn tulkitsemalla maisemaa valokuvauksen kautta. Tämä siirtää fokuksen vierailijoista passiivisina historian kuluttajina aktiiviseen merkityksen yhteistuottamiseen.
Miten valokuvaus muuttaa kulttuuriperinnön merkitystä?
Haastateltavien osallistujakulttuuri osoittaa perinnön rakentuvan jatkuvassa tulkinnallisessa vuorovaikutuksessa. Tutkimus tuo lisävaloa muistin välittyneisyyteen digitaalisten kuvien kautta, jolloin tavoitteena ei ole autenttisuus, vaan huolellisesti rakennettu ja kuratoitu tulkinta. Historiallisten tapahtumien tulkinta saa uuden kehyksen digitaalisen valokuvan kautta, mahdollistaen menneisyyteen kiinnittymisen laadullisesti toisella tavalla.
Tšernobyl ja Fukushima — erilaisten toivojen kuvastot
Ydintuhoalueiden vierailijoiden valokuvat tarjoavat näkökulman siihen, miten ihmiset käsittelevät antroposeenin aikakauden, ihmisen aiheuttamien ympäristökatastrofien ajan, riskejä ja toiveita visuaalisen kulttuurin kautta.
-Tšernobyl ja Fukushima tuottavat erilaisia toivon kuvastoja. Ydintuhoalueet eivät ainoastaan välitä katastrofien merkitystä, vaan myös käsityksiä siitä, mitä elämän jatkuminen ja toipuminen merkitsevät ihmisen toiminnan seurauksena muuttuneilla alueilla.
Valokuvat ovat aktiivisia kulttuurisia toimijoita, jotka muovaavat sitä, miten ydintuhomaisemia kuvitellaan, muistetaan ja välitetään eteenpäin. Tutkimus tuo lisävaloa digitaalisen osallistujakulttuurin rooliin kollektiivisen muistin rakentajana sekä valokuvaan kulttuuriperinnön katalysaattorina.
Ydinkatastrofialueet ovat äärimmäisiä esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun teknologia pettää ja maisema muuttuu pysyvästi. Se, miten yhteisöjen muistikulttuurit visuaalisesti käsittelevät näitä paikkoja, kertoo paljon siitä, miten ne suhtautuvat laajempiin kysymyksiin teknologisesta edistyksestä, ympäristövastuusta sekä muuttuneista ekosysteemeistä.
