Väitös (radiologia, anestesiologia ja tehohoito): LL Carita Hollmén
LL Carita Hollmén esittää väitöskirjansa ”Grey matter injury after cardiac arrest: morphometric changes, effects of inhaled xenon, and associations with brain-enriched biomarkers -Xe-Hypotheca, a randomized controlled trial” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 18.9.2026 klo 12.00 (Turun yliopisto, Medisiina C, Osmo Järvi -sali, Kiinamyllynkatu 10, Turku).
Vastaväittäjänä toimii professori Vesa Kiviniemi (Oulun yliopisto) ja kustoksena emeritaprofessori Riitta Parkkola (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on radiologia, anestesiologia ja tehohoito.
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta
Ksenonin hengittäminen vähentää aivojen harmaan aineen tilavuuden alenemaa sydänpysähdyksen jälkeen, ja vaurion vaikeusastetta voidaan arvioida biomerkkiaineilla
LL Carita Hollménin Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa verrattiin kammiovärinästä elvytettyjen sydänpysähdyspotilaiden tehohoidossa vuorokauden ajan hengitettävän ksenonin ja kehon lämpötilan hallinnan yhdistelmää pelkkään lämpötilan hallintaan. Tulokset viittaavat siihen, että hengitettävä jalokaasu ksenon saattaa suojata hapenpuutteen aiheuttamilta vaurioilta erityisesti muistitoiminnoille keskeisiä aivojen harmaan aineen alueita.
Sydänpysähdyksen jälkeistä aivojen harmaan aineen tilavuuden alenemaa voidaan arvioida magneettikuvauksella. Tutkimuksessa suurempi alenema oli yhteydessä veren neurofilamentin kevytketjun sekä tau-proteiinin korkeampiin pitoisuuksiin.
Sydänpysähdyksen jälkeen verenkierron palautuminen voi pelastaa potilaan hengen, mutta aivojen hapenpuute johtaa usein merkittäviin neurologisiin vaurioihin. Carita Hollménin väitöstutkimuksessa 110 kammiovärinästä elvytettyä sydänpysähdyspotilasta sai joko ksenonin ja lämpötilan hallinnan yhdistelmää tai pelkkää lämpötilan hallintaa. Molemmissa hoitoryhmissä tavoitelämpötila oli 33 °C. Muu tehohoito oli samankaltaista.
– Tutkimuksessamme selvitimme, vaikuttaako hengitetty ksenon aivojen harmaan aineen tilavuuden muutoksiin. Lisäksi tutkimme, voidaanko sydänpysähdyksen jälkeisiä harmaan aineen muutoksia havaita varhaisessa vaiheessa magneettikuvauksella ja verestä mitattavien biomerkkiaineiden avulla.
Tutkimuksessa hyödynnettiin korkean erotuskyvyn magneettikuvantamista, jolla arvioitiin harmaan aineen tilavuuden muutoksia ensimmäisen kymmenen päivän aikana sydänpysähdyksen jälkeen. Samalla analysoitiin verestä mitattavien hermosolujen vauriota kuvaavien biomerkkiaineiden neurofilamentin kevytketjun (NfL), kokonais-tau-proteiinin (t-tau), gliasoluista vapautuvan proteiinin (GFAP) ja neuronispesifisen enolaasin (NSE) yhteyttä harmaan aineen tilavuuden alenemaan.
Tutkimuksessa havaittiin, että ksenonkaasu yhdistettynä kehon lämpötilan hallintaan vähensi harmaan aineen tilavuuden alenemaa erityisesti muistiin ja tunteiden käsittelyyn osallistuvilla aivoalueilla verrattuna pelkkää lämpötilan hallintaa saaviin potilaisiin.
Toisessa osatutkimuksessa havaittiin, että veren NfL- ja etenkin t-tau-pitoisuudet olivat yhteydessä varhaiseen harmaan aineen tilavuuden alenemaan. Nämä biomerkkiaineet saattavat auttaa tunnistamaan potilaita, joilla on suurentunut riski saada myöhemmin neurokognitiivisia häiriöitä. Tämän mahdollisuuden selvittäminen edellyttää kuitenkin lisätutkimuksia suuremmissa potilasaineistoissa.
Kolmannessa osatutkimuksessa tarkasteltiin puolestaan harmaan aineen akuutin vaiheen diffuusiokuvantamisen ja biomerkkiaineiden välistä yhteyttä. Tutkimuksessa ei havaittu yhteyttä harmaan aineen diffuusiomuutosten ja biomerkkiaineiden kohoamisen välillä, mikä viittaa siihen, että nämä menetelmät kuvaavat aivovauriota eri biologisten mekanismien kautta.
– Tietääksemme tutkimuksemme on ensimmäinen, jossa on tutkittu ksenonin vaikutusta sydänpysähdyksen jälkeisiin varhaisiin harmaan aineen muutoksiin ihmisillä. Tulokset parantavat ymmärrystä siitä, miten aivokudos reagoi heti sydänpysähdyksen jälkeen ja miten sitä voitaisiin tulevaisuudessa seurata aiempaa tarkemmin.
Hollménin väitöskirjatyö on tehty Turun yliopistossa. Siihen sisältynyt potilastutkimus toteutettiin Turun ja Helsingin yliopistollisissa sairaaloissa. Hoitointerventiot tehtiin sairaaloiden teho-osastoilla ja magneettikuvaukset radiologian yksiköissä. Tutkimuksessa tehtiin yhteistyötä myös molempien sairaaloiden neurologian yksiköiden kanssa.
