Väitös (suu- ja leukakirurgia): EHL, HLL Linda-Lotta Kokko

EHL, HLL Linda-Lotta Kokko esittää väitöskirjansa ”Patterns of associated injuries in patients with facial fractures - Focus on traumatic brain and cerebrovascular injuries” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 10.4.2026 klo 12.00 (Turun yliopisto, Dentalia, Arje Scheinin -luentosali, Lemminkäisenkatu 2, Turku).

Vastaväittäjänä toimii professori emeritus Tateyuki Iizuka (Bernin yliopisto, Bern, Sveitsi) ja kustoksena professori Hanna Thorén (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on suu- ja leukakirurgia.

Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:

Kasvomurtumapotilaiden hoidon ennuste riippuu useista tekijöistä, jotka tulee tunnistaa varhaisessa vaiheessa. Oheisvammat ovat yleisiä ja voivat viivästyttää kasvomurtuman hoitoa. Toisaalta vakaviakin oheisvammoja voi jäädä alkuvaiheessa tunnistamatta, jos potilasta ei tutkita riittävän laajasti eri erikoisalojen yhteistyönä.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kasvomurtumapotilaiden oheisvammojen esiintyvyyttä ja riskitekijöitä, erityisesti aivovammojen ja tylppien kaulasuonivammojen osalta, sekä kartoittaa tekijöitä, jotka heikentävät potilaan ennustetta ja lisäävät riskiä menehtyä.

Väitöskirja koostuu neljästä rekisteritutkimuksesta, joissa tarkasteltiin vuosina 2013–2018 Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa hoidettuja kasvomurtumapotilaita.

Oheisvammat kasvomurtumapotilailla olivat yleisiä ja aivovammat korostuivat näiden joukossa. Lähes joka kolmannella kasvomurtumapotilaalla todettiin jokin vamma myös kasvojen ulkopuolella. Aivovamma todettiin 15 %:lla kasvomurtumapotilasta. Kallomurtumat ja kaulan alueen vammat lisäsivät aivovamman riskiä, ja korkeaenerginen vammamekanismi suurensi sekä aivo- että kaulasuonivammojen riskiä. Vakavia oheisvammoja todettiin kuitenkin myös matalaenergisten vammamekanismien ja yksinkertaisten kasvomurtumien yhteydessä.

Iäkkäillä potilailla oheisvammoja esiintyi merkittävästi enemmän, ne olivat vakavampia ja niihin liittyi suurempi kuolleisuus. Lisäksi iäkkäillä aivovammat tunnistettiin muita useammin viiveellä.

Tulokset tukevat hoitopolkujen kehittämistä siten, että kasvomurtumapotilaat tutkitaan moniammatillisessa traumayksikössä, jossa oheisvammat voidaan systemaattisesti poissulkea ja seuranta varmistaa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää vanhuksiin, joilla oheisvammojen esiintyvyys, vakavuus ja diagnostiikan haasteet korostuvat. Lisäksi kasvomurtumapotilaita kohtaavien ammattiryhmien koulutusta ja osaamista oheisvammojen tunnistamiseen tulisi edelleen vahvistaa.