Akateemikko toivoo suurimpien saavutusten olevan vielä edessä

​Sirpa Jalkanen asettaa pöydälle pinon vanhoja valokuvia. Kuvia ei ole koskaan säilytetty kansiossa, niiden iloinen epäjärjestys kutsuu sukeltamaan muistoihin. Jalkanen poimii kuvia yksitellen, ja tarina alkaa hahmottua.

Vanhimmat kuvat ovat mustavalkoisia tai kellastuneita. Kuvat on otettu Jyväskylässä. Jalkanen syntyi ja varttui siellä nuoremman sisarensa kanssa kodissa, jonka ilmapiiri oli kannustava ja rakastava. Perhettään hän kuvaa ei-akateemiseksi ja käytännönläheiseksi.

– Äidille oli hirveä tärkeää, että nainen ei koskaan saa olla miehen kynnysmatto. Se meidän päähän taottiin kyllä viimeisen päälle. Isällä puolestaan oli tapana sanoa, ettei maailmassa ole niin pientä työtä, ettei sitä kannata tehdä kunnolla. Vanhempieni opit ovat vaikuttaneet maailmankatsomukseeni paljon. Ne tarjosivat meille hyvän itseluottamuksen.

Perheen tyttärille oli pienestä pitäen selvää, että naisella on oltava oma ura. Uran suunta oli Jalkaselle pitkään epävarma. Tutkijaksi hän päätyi osittain sattumien kautta.

– En osannut nuorena juuri unelmoida tulevasta ammatistani. Ei siihen aikaan ylipäätään varmaan niin haaveiltu. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hain ainakin kauppakorkeakouluun, maa- ja metsätaloustieteelliseen sekä lääketieteelliseen. Äitini kauhuksi valitsin lääketieteen opinnot. Hän olisi toivonut tyttärelleen helpompaa tietä.

Jalkanen tapasi tulevan puolisonsa Markku Jalkasen ylioppilaskeväänä, ja nuori aviopari sai kolme lasta jo opiskeluaikanaan. Jalkanen valmistui silti lääkäriksi muun vuosikurssin mukana.

Jalkanen ehti työskennellä lääkärinä muutaman vuoden ennen kuin päätti tehdä väitöskirjan. Tutkijana työskentelevä puoliso halusi perheen muuttavan Yhdysvaltoihin, missä Jalkanen ei olisi voinut toimia haluamassaan ammatissa lääkärinä. Vaihtoehdoiksi jäi tehdä väitöskirja tai ryhtyä kotirouvaksi. Jalkanen valitsi väitöskirjan ja väitteli tohtoriksi muutamassa vuodessa.

– Väittelin perjantaina, ja sunnuntaiaamuna muutimme lasten kanssa Amerikkaan. Lähteminen tuntui minusta aivan hirveältä. Työn saaminen oli vaikeaa, sillä yksikään laboratorio ei halunnut ottaa tutkijaksi kolmen pienen lapsen äitiä. Se oli tuohon aikaan ennenkuulumatonta. Lopulta pääsin silloin vielä tuntemattoman Eugene Butcherin laboratorioon. Butcher teki pian merkittäviä tieteellisiä löytöjä ja aika hänen kanssaan osoittautuikin pioneerivaiheeksi tutkimusalallani. Hänen mukanaan pääsin junaan, joka vei lujaa ja pitkälle.

Nuori Sirpa Jalkanen ei haaveillut suuria, mutta suuria hänestä kuitenkin tuli. Hänen immunologian alan tutkimuksensa on vaikuttanut merkittävästi uusien hoitokeinojen kehittämiseen moniin vaikeisiin sairauksiin. Tutkija on saanut lukuisia arvostettuja palkintoja Suomessa ja kansainvälisesti. Puolisonsa kanssa Sirpa Jalkanen on perustanut kaksi lääkekehitysyritystä, ja tänä syksynä hän sai Suomen korkeimman akateemisen arvonimen. 

– Tärkeimmät saavutukseni ovat toivottavasti vielä edessäpäin. Käynnissä on kaksi löydöksiimme perustuvaa lääketutkimusta, joissa tutkitaan lääkkeiden tehoa maksatulehdukseen sekä keuhkosairauteen, joihin ei tähän mennessä ole ollut mitään hoitoa. Keuhkosairauden kolmosfaasin tulokset näyttävät, josko ihmishenkiä pelastuu kuten kakkosfaasin tulokset antavat olettaa. Maksakokeet puolestaan kertovat, voidaanko tulehduksen eteneminen pysäyttää.

>> Lue koko juttu Aurorasta

Teksti: Liisa Reunanen
Kuva: Hanna Oksanen