Avajaiskarnevaaleissa palkittiin ansioituneita yliopistolaisia

04.09.2018

Vuoden opettajaksi valittiin ranskan kielen ja kääntämisen yliopisto-opettaja Outi Veivo ja vuoden opintojaksoksi oikeussosiologian erikoistumisjakso. Kunniamaininta myönnettiin kemian laitoksen opettajatuutoroinnin ohjausmallille. Vuoden kieliteko myönnettiin vararehtori Riitta Pyykölle.

​Avajaiskarnevaalia vietettiin Educariumin ja Publicumin viereisellä aukiolla auringonpaisteessa ja Sohon Torwien säestyksellä.

​Yliopiston uusi lukuvuosi käynnistyi tiistaina 4.9.2017 avajaiskarnevaaleilla, joita vietettiin poikkeuksellisesti alakampuksella  Yliopistonmäen rakennushankkeiden vuoksi.

Turun yliopiston ja Turun yliopiston ylioppilaskunnan järjestämissä avajaiskarnevaaleissa opiskelijat ja henkilökunta nauttivat karnevaalitunnelmasta. Uudet opiskelijat pääsivät tutustumaan TYYn alayhdistyksiin, harrastusmahdollisuuksiin ja palveluihin kampuksella.

Vuoden opettaja on Outi Veivo

Avajaiskarnevaalin yhteydessä julkistettiin Turun yliopiston vuoden opettaja ja opintojakso. Ehdotukset palkintojen saajiksi kerätään opiskelijoilta ja henkilökunnalta. Valinnan suorittavat Turun yliopiston rehtori ja ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja opintoasiainneuvoston ja ylioppilaskunnan esityksistä.

Vuoden opettajaksi valittiin ranskan kielen ja kääntämisen yliopisto-opettaja Outi Veivo.

Palkintoperusteissa todetaan, että Veivolla on kyky luoda kannustava ja lämmin opiskeluympäristö, jossa jokainen opiskelija tuntee itsensä tärkeäksi. Vuoden opettaja innostaa opiskelijoita etenemään opinnoissaan ja hänen opetuksensa ja ohjauksensa on laadukasta. Veivo ottaa huomioon myös opiskelijoiden työelämätaitojen kehittymisen.

Vuoden opintojakso on oikeussosiologian erikoistumisjakso

Vuoden opintojaksoksi valitulla kurssilla on onnistuttu välittämään juristille kallisarvoisia tietoja ja taitoja kuten lakien vaikutusarviointitapoja, lainvalmistelun laatumittareita sekä kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimusmetodeja raikkaalla ja opiskelijakeskeisellä tavalla. Oikeussosiologian erikoistumisjaksolla vastuuopettajana on toiminut professori Anne Alvesalo-Kuusi (kuv. vas.). Palkintoa olivat vastaanottamassa myös tutkijatohtori Liisa Lähteenmäki ja tohtorikoulutettava Johanna Vanto.

Kunniamaininta kemian laitokselle

Vuoden 2018 kunniamaininta annettiin kemian laitoksella suunnitellulle ja toteutetulle opiskelijoiden ohjauksessa käytettävälle opettajatuutoroinnin ohjausmallille. Erinomaisen mallin avulla opiskelijat on haluttu sitouttaa entistä paremmin kemian opintoihin, tehostaa heidän keskinäistä ryhmäytymistään sekä ottaa heidät osaksi kemian laitoksen tiedeyhteisöä.

ottivat vastaan ottivat vastaan kemian opettajatuutorit Mikko Salomäki, Päivi Poijärvi-Virta ja Maarit Karonen.

Kielitekopalkinto kielivarantoselvityksestä

Vuoden kieliteon voittaja on tänä vuonna Turun yliopiston vararehtorin, venäjän kielen professori Riitta Pyykön laatima selvitys Suomen kansallisesta kielivarannosta. Tutkimusavustajana selvityshankkeessa toimi ranskan kielen post doc -tutkija Milla Luodonpää-Manni.

Opetusministeriön tilaamassa selvityksessä tarkastellaan monipuolisen aineiston pohjalta sekä koulutusjärjestelmän kaikilla asteillaan tuottamaa että sen ulkopuolella karttuvaa kielivarantoamme. Selvitys toimii pohjana kansallisen kielistrategian laatimiselle

Pyykkö luovutti palkintosumman edelleen Turun yliopiston kieli- ja viestintäopintojen keskukseen, Suomi toisena kielenä -opetuksen kehittämiseen. 








Teksti: Tuomas Koivula
Kuvat: Jenni Valta, Hanna Oksanen

Luotu 04.09.2018 | Muokattu 04.09.2018