Edistä avointa tiedettä – Avaa maksumuurin takana olevat julkaisusi vaivattomasti

29.10.2019

Turun yliopiston tutkijat julkaisevat yhä useammin avoimissa julkaisukanavissa tai valitsevat julkaisulleen avoimen saatavuuden maksumuurin takana olevissa lehdissä. Oman julkaisun näkyvyyttä ja löydettävyyttä voi edistää myös kokonaan ilman lisäkustannuksia. Tämä onnistuu rinnakkaistallentamalla hyväksytty ja vertaisarvioitu käsikirjoitus vihreän avoimen tien periaatteen mukaisesti esimerkiksi oman organisaation julkaisuarkistoon tai tutkimusportaaliin.
 

Opetus- ja kulttuuriministeriön uudessa, vuonna 2021 käyttöön otettavassa rahoitusmallissa avoimesti julkaistut tai rinnakkaistallennetut vertaisarvioidut julkaisut saavat kannustekertoimen 1,2. Rinnakkaistallentaminen on paitsi vaivatonta myös entistä tärkeämpää!
 

avoin saatavuus

Miten julkaisut voi avata ja rinnakkaistallentaa? 

Tutkijan tarvitsee vain lähettää hyväksytty ja vertaisarvioitu käsikirjoitus kirjastoon joko sähköisellä lomakkeella tai sähköpostilla researchportal@utu.fi.

Käsikirjoitus tarkoittaa taittoa edeltävää kappaletta, jossa ei vielä ole kustantajan tunnuksia. Yksi hyvä tapa hankkia käsikirjoituskappale on pyytää se vastaavalta kirjoittajalta editointiprosessin yhteydessä. Rahoitusmallimuutoksen myötä ministeriö kerää tietoja avoimesta saatavuudesta vuodesta 2017 alkaen, joten käsikirjoituksia voi toimittaa myös takautuvasti.

Kirjasto tarkistaa kustantajalta rinnakkaistallenteen tallennusluvan ja asettaa julkaisulle mahdollisen julkaisuviiveen eli embargon. Julkaisuviiveestä huolimatta artikkeli voidaan raportoida rinnakkaistallennettuna, ja vaikuttaa siten heti positiivisesti ministeriön raportointiin.

Ota yhteyttä tai kysy lisää: researchportal@utu.fi.
 

Luotu 29.10.2019 | Muokattu 29.10.2019