Erkki Liikanen: Veroparatiisit ovat sietämättömiä

29.04.2013

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ei sulata sitä, että yrityksillä ja yksityishenkilöillä on mahdollisuus paeta vastuuta veroparatiiseihin.

– Euro on peruuttamaton, Erkki Liikanen vastasi ytimekkäästi, kun häneltä kysyttiin euron tulevaisuudesta.

​Pääjohtaja Erkki Liikanen luennoi Turun kauppakorkeakoulun Osuuskauppa-salissa 25.4. aiheesta ”Finanssikriisi ja keskuspankit”.
 
Euroopan yhteinen talouspolitiikka ei saanut Liikaselta kannatusta, vaan hänen mukaansa jokaisen maan on vastattava omasta taloudestaan ja noudatettava yhteisiä sääntöjä.
 
– Veronkierto täytyy ehdottomasti saada loppumaan. On sietämätöntä, että maailmalla on veroparatiiseja, jonne yritykset ja yksityishenkilöt voivat paeta, Liikanen painotti.
 
Suomen talouden pahimmat iskut ovat Liikasen mukaan olleet elektroniikan hintojen putoaminen ja paperin käytön väheneminen. Iskuista toipuakseen Suomen tulisi panostaa useiden alojen innovatiivisuuden ja kilpailun kehittämiseen.
 
– Joitakin ituja on jo aluilla. Peliala ei ole vielä suuri, mutta kasvaa jatkuvasti. Kukaan ei kuitenkaan etukäteen tiedä, mikä on seuraava kasvuala. Toista Nokiaa ei tule.
 

”Sijoittaja maksaa ensin, sitten valtio”

 
Liikasen mukaan Suomelle pienenä maana on erityisen tärkeää olla mukana maiden välisessä kanssakäymisessä. Hänen mukaansa on iso asia, että Suomi saa toimia ympäristössä, jossa laki ratkaisee, ei voimankäyttö.
 
– Suomella on keskeinen rooli EU:n päätöksenteossa. Suomea koskevia päätöksiä ei tehdä pöydän ääressä, jossa meillä ei ole paikkaa. Mikrofonin saaminen on tärkeää ja me olemme sen saaneet.
 
Toimiva rahaliitto vaatisi Liikasen mukaan EU-tasoista pankkivalvontaa. Maiden tulisi sopia yhteiset pelisäännöt ainakin siitä, miten pankkeja ajetaan kriisitilanteissa alas.
 
– Kun pankki kaatuu, aikaa reagoida on noin viikonloppu. Vastuun tulisi jakautua siten, että maksumiehiksi joutuisivat ensin sijoittajat. Valtio tulisi apuun viimeisenä.
 
Jenni Valta
Luotu 29.04.2013 | Muokattu 30.04.2013