Helsinki – Tallinna tunneli siirtäisi liikennettä mereltä Itämeren alle

13.03.2018

​Erityisasiantuntija Ulla Tapaninen

​Studia Maritima –yleisöluennot tiistaina 6. maaliskuuta 2018 käsittelivät Uudenmaan liiton koordinoimaa selvityshanketta Helsingin ja Tallinnan välisen rautatietunnelin toteutusmahdollisuuksista. Raumalla ja Turussa paikalla puhumassa oli Helsingin kaupungin elinkeino-osastolta erityisasiantuntija Ulla Tapaninen (TkT).

Selvityksen perusteella on syytä olettaa että mikäli Helsingin ja Tallinnan väliselle osuudelle Itämerta rakennettaisiin merenalainen tunneli rautatieliikenteelle, Helsinki-Tallinna-Helsinki -reitin kokonaismatkustajamäärä kasvaisi. Oletettavaa on myös se, että välillä kulkisi päivittäin kolme lauttaa vähemmän meriteitse.

Selvityksen mukaan tunneli mahdollistaisi myös matalamman riskin esimerkiksi öljyonnettomuuden sattumiselle Itämerellä kun osa liikenteestä siirtyisi maan alle. Tunnelin ja siihen kuuluvien tukirakenteiden kuten keinosaarien rakentaminen saattaisi kuitenkin vahingoittaa Itämeren luontoa ja eläimiä muilla tavoin.

- Tärkeintä on kuitenkin muistaa se, että kyseessä on tässä vaiheessa vasta selvitys siitä, onko tunnelin rakentaminen edes mahdollista. Helsinki-Tallinnan tunneli olisi mittava rahallinen sijoitus, josta ei voida eikä kuulukaan päättää aivan käden käänteessä, kertoi Tapaninen.

Kaksivuotisen hankeen selvitys valmistui helmikuussa ja Uudenmaan liiton kumppaneina selvityksessä olivat Helsingin ja Tallinnan kaupungit, Viron liikenneministeriö ja Suomen liikennevirasto sekä Harjun kuntien liitto.


Studia Maritima on avoin yleisöluentosarja merenkulun aiheista. Luentosarjan järjestävät yhteistyössä Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus, Merenkulkualan opetuksen ja tutkimuksen kannatusyhdistys ry, Forum Marinum, Aboa Mare, Satakunnan ammattikorkeakoulu sekä Länsirannikon Koulutus Oy WinNova/Merenkulku.

Seuraava Studia Maritima -luento järjestetään 10. huhtikuuta 2018, otsikolla Suomen Majakkaseura: Kansalaisjärjestö Suomen merellisen perinnön vaalijana ‐ Valmiita ja tulevia projekteja. Puhujana Pekka Väisänen Suomen Majakkaseurasta. Tilaisuuksiin vapaa pääsy.

Teksti ja kuva: Ellinoora Havaste

Luotu 13.03.2018 | Muokattu 11.10.2018