IDEATE jalostaa ideat innovaatioiksi

06.06.2016

Biolääketieteen koulutusohjelma on mukana EU:n Life Long Learning Programmen rahoittamassa IDEATE-hankkeessa (HighTech – Interdisciplinary Entrepreneurial Application for Transforming Education in High Technologies ) vuosina 2013–2016.

Teknologiariippuvuus oli yksi ajankohtaisista haasteista, joihin opiskelijat ideoivat uusia, ennakkoluulottomia ratkaisuja.

​– Kyseessä on kansainvälinen, monitieteinen hanke, jonka tavoitteena on muuttaa korkeakouluopetusta yrittäjyyttä tukevaan suuntaan ja edesauttaa yrittäjämäisen ajattelun kehittymistä sekä opettajissa että opiskelijoissa, tiivistää hankkeessa opettajana ja mentorina toimiva yliopisto-opettaja Terhi Heino.

IDEATE-projektin tavoitteena on kehittää innovatiivisia ja monitieteellisiä oppimismenetelmiä – ja sitä kautta edistää yrittäjämäisyyttä korkeakouluopetuksessa.

Suomessa hanketta koordinoi Turun yliopiston Brahea-keskuksen Kehittämispalvelut ja Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta.

Hankkeessa on mukana Turun yliopiston lisäksi Nova Gorican yliopisto Sloveniasta, Staffordshiren yliopisto Isosta-Britanniasta ja Vilnan Business College Liettuasta.

Monitieteiset ryhmät tarttuvat yhteisiin ongelmiin

Turun yliopiston biolääketieteen opiskelijat ovat osallistuneet projektin pilottikursseille vuoden 2015 keväällä ja nyt tänä keväänä, jolloin yksi kurssin intensiivijaksoista järjestettiin Turussa.

– Kurssilla opiskelijoille annetaan ajankohtainen, yleiseurooppalainen haaste, jonka ratkaisemiseksi he lähtevät monitieteellisissä ja kansainvälisissä tiimeissä kehittämään ideaa ja edelleen ideaan pohjautuvaa mahdollista tuotetta tai palvelua. Biolääketieteilijöiden lisäksi kurssilla on ollut mukana ICT-alan, taiteen- ja median sekä taloustieteiden opiskelijoita, Heino kertoo.

ideate-vilna-2016.jpgOpiskelijat Iram Salam Staffordshirestä, Samo Bihar Nova Goricasta ja Sami Oksanen Turusta ideoimassa. Post-it-laput olivat kovassa käytössä ja ideat kehittyivät usein paremmin muualla kuin työpöydän ääressä.

 

Kurssi näyttää opiskelijoille kuinka he voivat hyödyntää omaa innovaatio- ja yrittäjyyspotentiaaliaan monitieteellisessä kontekstissa. Lopulta ryhmät pitchaavat ideansa ja ratkaisunsa – eli esittävät ne lyhyesti, innostavasti ja myyvästi.

Puhdas ravinto ja teknologiariippuvuus tapetilla

Vuonna 2015 kurssilla etsittiin ratkaisuja puhtaan ja laadukkaan ravinnon saavutettavuuteen, tänä vuonna puolestaan pureuduttiin teknologiariippuvuuteen.

Viime vuonna edelleen kehitettyjä ideoita olivat muun muassa hyönteisten hyödyntäminen ihmisravintona sekä mobiiliapplikaatio, jonka avulla nuoret oppisivat tekemään itse laadukasta ruokaa terveellisistä raaka-aineista.

Tänä vuonna teknologiariippuvuuden ympärille ideoitiin monenlaisia sovelluksia. Yhdellä sovelluksella kerättäisiin tietoa netinkäytöstä, ja kerätyyn dataan pohjautuva kiertävä näyttely havahduttaisi ihmiset ongelman laajuuteen. Toisella sovelluksella taas  vanhemmat voisivat kontrolloida lastensa netinkäyttöä.

Kurssilla ideoitiin myös nettisivusto, jolla houkuteltaisiin ihmisiä pois koneiden äärestä tapaamaan oikeita ihmisiä erilaisten aktiviteettien pariin. Yksi idea oli nettiaddiktien palauttaminen analogiseen maailmaan mm. perinteisen kirjeenvaihdon välityksellä.

Positiivinen asenne yrittäjyyttä kohtaan lisääntyi

Kurssit ovat olleet osa laajempaa IDEATE-projektia, johon kuuluu myös kansainvälinen opettajakoulutusosio.

Opettajille projekti tarjoaa mahdollisuuksia edistää yrittäjämäistä oppimista erilaisia opetusmenetelmiä hyödyntämällä.

– Projektin tavoitteena on myös parantaa opiskelijoiden työllistymistä ja lisätä koko Euroopan innovaatiopotentiaalia, Heino täsmentää.

Toiveissa on myös edistää uusien yritysten syntymistä ja innovaatioiden kehittämistä.

– Kurssipalautteiden perusteella voidaan todeta, että positiivinen asenne yrittäjyyttä kohtaan lisääntyi kurssin aikana, Heino iloitsee. Lisäksi opiskelijat kokivat saavuttaneensa tärkeitä, yrittäjämäisiä taitoja, jotka hyödyntävät heitä tulevassa työelämässä.

– Kurssit ovat myös innostaneet monia opiskelijoita jatkamaan liiketoimintaan ja yrittäjyyteen liittyviä opintoja joko kotimaassa tai ulkomailla, Heino jatkaa.

Materiaalipankki tarjoaa tukea vastaavien kurssien toteuttamiseen

IDEATE-projekti loppuu syksyllä 2016, mutta hyväksi havaittua opetuskonseptia haluttaisiin jatkaa tavalla tai toisella.

Keskustelussa on ollut muun muassa kurssin integroiminen jossain muodossa biolääketieteen kansainvälisiin maisteriohjelmiin tai sen elementtien tuominen osaksi tiedekunnan muuta opetusta.

Kokemuksen innoittamana opiskelijoita kannustetaan osallistumaan paikalliseen StartUp! -kurssiin, jota toteuttaa kauppakorkeakoulun yrittäjyyden oppiaine yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun, Humakin ja BoostTurun kanssa.

Projektissa on myös tuotettu materiaaliportaali, jonka toivotaan auttavan aiheesta kiinnostuneita vastaavanlaisen kurssin toteuttamisessa.

Teksti: Tilda Junko
Kuvat: Sandra Jovanovska, Terhi Heino


Luotu 06.06.2016 | Muokattu 10.06.2016