Iltakävelylle satakuntalaiskyliin

26.08.2013

Maisematutkimuksen oppiaine järjestää kyläkävelyjä Satakunnassa elo-syyskuussa. Kyläkävelyt ovat osa hanketta, jonka tavoitteena on parantaa alueiden vetovoimaisuutta.

 

​Vanhojen kyläkeskusten raitteja kulkiessa voi aistia menneen, melkein nähdä pellolla huhkivat heinätyöläiset ja kuulla takaa lähestyvän hevoskärryn rattaiden rahinan.

Maisematutkimuksen kyläkävelyillä käydään läpi maisemia, niiden muutoksia ja mahdollisia ongelmakohtia. Rakennuskulttuurikohteisiin perehdytään tarkastelemalla niiden ympäristöä, mahdollista umpeenkasvua ja sen suhdetta vallitsevaan maisemaan.

Ensimmäinen kyläkävely starttaa tiistaina 27.8. klo 17 Rauman Vasaraisen kylässä.

Maisema- ja kulttuuriympäristöjen hoitotarpeen kartoitus Satakunnassa -hanke kartoittaa satakuntalaisten kylien kulttuuriympäristöjen tilaa ja maisemanäkymiä sekä arvioi niiden hoitotarvetta.  Projektilla pyritään löytämään tahoja rahoittamaan ja hoitamaan kulttuurimaisemia ja erityiskohteita.

Hankkeen projektipäällikkö Mikael Lähteenmäen mukaan erityiskohteita valitaan kyläläisiltä saadun palautteen perusteella ja hankkeen seurantaryhmän asiantuntijoiden kanssa.

– Erityiskohteita voivat olla esimerkiksi kylissä keskeisillä paikoilla olevat kulttuuri- ja perinnemaisemat. Maisemien avaaminen tuo kohteille lisäarvoa ja parantaa niiden näyttävyyttä. Hankkeen uskotaan vahvistavan myös kyläläisten paikallisidentiteettiä. Kyläkävelyillä kyläläiset pääsevät katsomaan arkiympäristöään uudesta vinkkelistä, Lähteenmäki summaa.

Pilottikylien kyläyhdistykset ja -toimikunnat ovat olleet aktiivisesti mukana kävelyiden suunnittelussa ja toteutuksessa.


Viliina Tolvanen

Luotu 26.08.2013 | Muokattu 06.07.2021