In memoriam professori Tapio Reponen

11.10.2014

Professori Tapio Reponen 1947–2014 Tietojärjestelmätieteen uranuurtajasta yliopistolaitoksen kehittäjäksi

Professori Tapio Reponen menehtyi vakavaan sairauteen 22. syyskuuta Turussa. Hän oli syntynyt Huittisissa 2.8.1947. Keskeisimmät opintonsa ja työuransa hän suoritti Turun kauppakorkeakoulussa, jossa hän toimi yliassistenttina, apulaisprofessorina ja tietojärjestelmätieteen professorina vuodesta 1988 lähtien.

Reposen yliopistollisten tutkimus- ja opetuspainotusten kannalta työskentelyperiodi Harvard Business School’issa vuonna 1981 oli merkittävä. Kotimaisten ja kansainvälisten tieteellisten julkaisujensa ohella hän kehitti tietojärjestelmätieteen valtakunnallista yhteistyötä sekä turkulaisten yliopistojen Turku Centre for Computer Science (TUCS) -yksikköä. Hän toimi myös dosenttina Tampereen ja Vaasan yliopistossa.

Tapio Reposen panos Turun kauppakorkeakoulun kehittäjänä ja yleensä kauppatieteellisen tutkimuksen ja opetuksen edistäjänä näkyi hänen poikkeuksellisen pitkässä urassaan yliopistohallinnossa. Hän toimi opinahjonsa vararehtorina (1983–1995) ja rehtorina vuodesta 1996 aina vuoden 2009 loppuun, jolloin Turun yliopisto ja Turun kauppakorkeakoulu yhdistyivät.

Tapio Reposella oli sekä kokemusta että oppineisuutta oman yliopistonsa johtamiseen siten, että hän pystyi projisoimaan toimintansa suomalaisen ja kansainvälisen yliopisto- ja tiedepolitiikan puitteisiin. Hän myös johti määrätietoisesti Turun kauppakorkeakoulussa sitä historiallista prosessia, jonka tuloksena kaksi turkulaista yliopistoa yhdistyivät vuoden 2010 alusta.

Reponen oli uusimuotoisen Turun yliopiston vararehtorina vuoden 2010 alusta eläkkeelle siirtymiseensä asti. Näin hän toimi kokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ansiosta menestyksekkäästi myös monialaisen yliopiston johdossa ja ehti nähdä yliopistojen yhdistymistä seuranneet positiiviset muutokset.

Uransa alussa Tapio Reponen työskenteli jonkin aikaa myös elinkeinoelämän palveluksessa, mm. Kone Oy:ssä sekä Suomen Pankissa. Hänen asiantuntemustaan käytettiin runsaasti liike-elämän, ylimmän opetuksen ja tutkimuksen sekä urheilun luottamustehtävissä. Hänelle myönnettiin Suomen Leijonan komentajamerkki vuonna 2003.

Markus Granlund, Keijo Virtanen, Kalervo Väänänen

Luotu 11.10.2014 | Muokattu 14.10.2014