Japanin puhekilpailuun osallistui monta rohkeaa ja taitavaa opiskelijaa

29.10.2014

Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskus järjesti tiistaina 28.10. ensimmäistä kertaa japanin kielen puhekilpailun. Kilpailussa oli 13 osallistujaa.

​Japanin suurlähettiläs Mr. Kenji Shinoda avasi puhekilpailun.

​Kilpailijat olivat pääasiassa Turun yliopiston opiskelijoita ja he pitivät puheen jonkin japanilaisen kanji-kirjainmerkin innoittamina. Kilpailu oli avoin kaikille japania Suomessa opiskeleville yliopisto-opiskelijoille. Puheiden aiheet vaihtelivat harrastuksista tieteeseen. Voittajaksi valittiin Luke Jäppinen, joka sai palkinnoksi Finnairin sponsoroiman lennon Japaniin ja takaisin.

Kilpailua seuraamassa oli Japanin suurlähettiläs Kenji Shinoda ja tuomaristossa suurlähetystöä edusti kulttuuriattasea.

Turun yliopisto vie japanin opetusta akateemisesti pisimmälle Suomessa. Oppiaineena japanin kieltä ja kulttuuria yliopistossa ei ole, mutta japanin alkeita voi opiskella yliopiston kielikeskuksessa.

Kauppakorkeakoulussa opetetaan lisäksi bisnesjapania ja Itä-Aasian tutkimuskeskus vie kielen opetusta aina advanced research japanese -kurssiin saakka.

Turussa jo useampi sata opiskelijaa on lukenut japania. Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen tavoitteena on, että opiskelijat saisivat työkielitasoisen kiinan- tai japaninkielen taidon. Mukaan on tulossa vielä korean kieli.


Jaakko Rajaniemi puhui aiheesta "vaikutelma ihmisestä".

Kilpailun voitti fysiikan jatko-opiskelija Luke Jäppinen. Hän piti puheen kanji-merkistä ”do”, joka tarkoittaa johtamista. Johtaminen oli aasinsilta puolijohteisiin ja sitä kautta fysiikan maailmaan. Puolijohteilla voitettiin tänä vuonna fysiikan Nobelin palkinto. Nobelin palkinnon saaja oli japanilainen.

 

Pia-Sofia Yrjölä

Luotu 29.10.2014 | Muokattu 27.07.2021