Johanna Ivaska 3. Vuoden turkulainen -kilpailussa

29.01.2015

Syöpätutkija Johanna Ivaska nousi Vuoden turkulainen -kilpailussa kolmannelle sijalle. Voiton vei keittiömestari Erik Mansikka ja toiseksi nousi jääkiekkoilija Saku Koivu.

​Mansikan sai 4 453 ääntä, Koivua kannatti 3 320 turkulaista ja Ivaskalle kertyi 2 270 ääntä.  Johtotroikka erottui kirkkaasti muista ehdokkaista yli 10 000 äänellä; kaikkiaan kisassa annettiin 13 500 ääntä.

Vuoden Turkulainen valittiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1985. Äänestyksessä etsitään kaupunkia myönteisesti esiin tuonutta henkilöä tai yhteisöä.

Kisassa olivat mukana myös Turun telakka, Lauri Tähkä, Matti ja Teppo, Bayer Turku, Tom Niinimäki, Benjamin ja Aleksi Valavuori.

Vuoden turkulainen -kisan järjestävät vuosittain Turun kaupunki, Radio City, Yle Turku ja Kaupunkilehti Turkulainen. Tittelin ovat aiemmin voittaneet mm. Pekka Hyysalo (2013),  Juhani Tamminen (2012), Michael Monroe (2011) ja Marja Tyrni (2010).

EH

Luotu 29.01.2015 | Muokattu 29.01.2015