Johanna Ivaskalle Syöpäsäätiön suurapuraha 450 000 euroa

13.11.2019

Syöpäsäätiö on jakanut tänä vuonna tutkimusrahoitusta ennätykselliset lähes 7,3 miljoonaa euroa syöpätutkimuksen edistämiseksi. Turun biotiedekeskuksessa työskentelevä akatemiaprofessori Johanna Ivaska tutkimusryhmineen sai yhden neljästä suurapurahasta, 450 000 euroa.

Suuri osa Syöpäsäätiön vuosittain saamista lahjoitusvaroista ohjataan suoraan tutkijoille myönnettäviin apurahoihin, joilla tuetaan monipuolisesti syöpätutkimusta. 

− Rintasyövän ja eturauhassyövän tutkimushankkeet saavat merkittävän osan rahoituksesta. Kolmasosa tutkimusrahoituksesta myönnetään tutkimukseen, jossa ei ole kohteena mikään erityinen syöpätyyppi, toteaa Syöpäsäätiön pääsihteeri Sakari Karjalainen.

− Lahjoitukset ovat aivan keskeisessä roolissa siinä, että tutkijat voivat tehdä huippututkimusta esimerkiksi uusien syöpähoitojen kehittämiseksi. Tänäkin vuonna kliininen syöpätutkimus sai huomattavan määrän apurahoja, mikä on tärkeää julkisen rahoituksen leikkausten vuoksi, Karjalainen jatkaa.

Syöpäsäätiö myönsi tänä vuonna apurahoja kaikkiaan 162 tutkijalle tai tutkimusryhmälle, yhteensä 7 290 819 euroa. Suurapurahat myönnettiin neljälle tutkimushankkeelle.

Johanna Ivaska etsii lääkehoitoa levinneen rintasyövän hoitoon

Akatemiaprofessori Johanna Ivaska tutkimusryhmineen on tutkinut levinnyttä rintasyöpää ja mekanismeja, jotka mahdollistavat syövän leviämisen ja etäpesäkkeiden kasvun. Tällä hetkellä ei ole olemassa täsmälääkkeitä levinneeseen rintasyöpään ja levinnyttä rintasyöpää sairastavan keskimääräinen elinaika on noin kolme vuotta.

− Tutkimme kasvutekijäreseptorien säätelyä lääkehoidolle vastustuskykyisessä HER2-rintasyövässä. Tavoitteena on löytää uusia lääkekehityskohteita, sillä valtaosa nykyisistä lääketutkimuksista ja käytössä olevista täsmälääkkeistä keskittyy paikallisen rintasyövän hoitoon ja hoitotulokset ovatkin erinomaisia. Oma tutkimuksemme keskittyy juuri levinneiden syöpien erityispiirteiden kartoittamiseen, Ivaska kertoo.

Luotu 13.11.2019 | Muokattu 13.11.2019