Juho Hamarista Vuoden tutkija, Tiina Mäkitalo-Keinoselle Vuoden tiedeviestijä -palkinto

01.10.2018

​Taloustieteiden tohtori Juho Hamari julistettiin Porin yliopistokeskuksen Vuoden tutkijaksi TiedeAreena-yleisötapahtuman iltajuhlassa 28.9.2018.

Vuoden tutkija –raadin tekemään valintaan vaikuttivat eniten Hamarin tieteelliset ansiot ja tutkimusrahoituksen hankinta, joiden osalta hän asettui selvästi muiden ehdokkaiden edelle.

Hamari tuli Porin ylipistokeskukseen v. 2016, jolloin hänet valittiin lahjoitusvaroin perustettuun Turun yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston yhteiseen tenure track -professuuriin. Hänen lähes sataan tieteelliseen julkaisuunsa on Google Scholar -tutkimustietokannan mukaan viitattu yli 7500 kertaa ja ne ovat saaneet useita kansainvälisiä tunnustuksia. Hamari on viime vuosien aikana tehnyt tutkijavierailuja mm. Kiinaan, USA:han ja useisiin Euroopan maihin; hänen tieteellisistä julkaisuistaan 29 on syntynyt yhteistyössä ulkomaisten tutkijoiden kanssa.

Satakunnassa Hamari on usein esitellyt tutkimustyötään ja tehnyt yhteistyötä mm. Tactic Games Oy:n ja Prizztech Oy:n kanssa, sekä ollut mukana järjestämässä GamiFin konferenssia. Raati toivoo, että tunnustus kannustaa Hamaria vieläkin tiiviimpään yhteistyöhön satakuntalaisten yritysten ja julkisten organisaatioiden kanssa.

Vuoden tutkijan valitsi ansioituneiden ehdokkaiden joukosta Satakunnan elinkeinoelämästä, teollisuudesta ja kulttuurialoilta kokoon kutsuttu arvoisa raati. Raadin jäsenet vuonna 2018 ovat Petri Paajanen (Vatajankosken Sähkö Oy), Ville Aalto-Setälä (OP-ryhmä/Osuuspankki) ja Juhani Ruohonen (Satakunnan museo).

Vuoden tutkija on valittu Porin yliopistokeskuksen tutkimuksen johtoryhmän toimesta jo vuodesta 2006 lähtien.

YTM Tiina Mäkitalo-Keinonen palkittiin Vuoden tiedeviestijä -palkinnolla

Porin yliopistokeskuksen viestintäryhmä valitsi UCPorin Vuoden tiedeviestijäksi projektiasiantuntija, yhteiskuntatieteiden maisteri Tiina Mäkitalo-Keinosen Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksiköstä.

Mäkitalo-Keinonen on keskittynyt sisätilan hygieniaan liittyvään tutkimukseen. Hän on työssään onnistunut yhdistämään akateemisen tutkimuksen ja sen mahdollistamat käytännön sovellukset. Yhteistyössä Satakunnan ammattikorkeakoulun tutkijoiden kanssa Mäkitalo-Keinonen on kyennyt luomaan tutkimustuloksia hyödyntävän laajan yritysverkoston, joka puolestaan on synnyttänyt uusia liiketoiminta-avauksia Suomessa ja kansainvälisesti.

Tutkimustulosten aktiivinen viestiminen on muun muassa mahdollistanut sisätilan hygieniaa käsittelevän ohjeiston saamisen osaksi RT-kortistoa ammattilaisten hyödynnettäväksi. Tieteellisen julkaisutoiminnan lisäksi sisätilan hygieniaan liittyviä artikkeleita on julkaistu laajasti sanomalehdissä ja ammattilehdissä. Mäkitalo-Keinonen viestii tutkimustuloksistaan säännöllisesti myös sosiaalisessa mediassa.

Vuoden tiedeviestijä valittiin ensimmäisen kerran vuonna 2016.

Luotu 01.10.2018 | Muokattu 01.10.2018