Kansainvälisen European Languages, Cultures and Societies in Contact -maisteriohjelman ensimmäiset opiskelijat valmistuvat tänä keväänä

29.04.2024

Maisteriohjelman ensimmäiset kuusi opiskelijaa eri puolilta Eurooppaa valmistuvat tänä keväänä Turun yliopistosta.

Perjantaina 26. huhtikuuta Arcanumilla juhlittiin ensimmäisiä European Languages, Cultures and Societies in Contact -ohjelmasta valmistuvia maistereita.

Maisteriohjelma kuuluu vuonna 2017 perustettuun European Campus of City-Universities eli EC2U-allianssiin. Tavoitteena on luoda yleiseurooppalainen kampus uudenlaisella koulutusmallilla.

EC2U-allianssin yliopistot ovat rakentaneet maisteriohjelmat yhteistyössä. Opiskelijoilla on mahdollisuus räätälöidä itselleen sopiva opintopolku käyttäen jopa neljän eri yliopiston ohjelmaan tarjoamia opintokokonaisuuksia.

Opiskelijalla on myös mahdollisuus saada samalla kertaa tutkinto useammasta EC2U-yliopistosta.

Nyt valmistuvista kuudesta opiskelijasta kolme on kirjoittanut maisterintutkielmansa saksaksi ja kolme ranskaksi. Turun lisäksi he ovat suorittaneet opintoja eri yliopistoissa Italiassa, Espanjassa, Ranskassa, Saksassa sekä Portugalissa.

”Tunsin itseni todella tervetulleeksi Suomeen, yliopistolla oli lämmin vastaanotto”, Cecilia Piunti kertoo.

Opiskelijat kertovat arvostavansa erityisesti suomalaista maisteriseminaaria, jollaista ei heidän mukaansa ole tarjolla kaikkialla Euroopassa. Seminaarissa sai paitsi ohjausta, myös vertaistukea kanssaopiskelijoilta, Fatima Rguig de Arriba kertoo.

”Aiomme ehdottomasti viedä tämän kokemuksen muuallekin!”, Antonella Orologiaio sanoo.

Suomalaisesta koulutusjärjestelmästä kiinnostunut Orologiaio harkitsee tohtoriohjelmaan hakeutumista Turun yliopistossa.

”En ollut ajatellut sitä aikaisemmin, mutta ohjelman myötä tunnen olevani valmiimpi.”

Janina Xylanderille uuteen maahan muuttaminen oli jännittävää, mutta hän piti ohjelmaa positiivisena haasteena.

”Parasta on ollut henkinen kasvu.”

Tänä keväänä valmistuvat myös Zoé Moujeard ja Agnese D'Angelo.

Ensi syksylle European Languages, Cultures and Societies in Contact -ohjelmaan on valittu seitsemän uutta opiskelijaa. Käynnissä on myös viime syksynä aloittaneen vuosikurssin opinnot.

Luotu 29.04.2024 | Muokattu 29.04.2024