Kari Kalliokoskelle vuoden 2013 Akatemiapalkinto

24.10.2013

Turun yliopiston PET-keskuksessa työskentevä akatemiatutkija Kari Kalliokoski on saanut vuoden 2013 Akatemiapalkinnon. Suomen Akatemia korosti palkintoperusteissaan Kalliokosken liikunnan tehoa terveyden edistäjänä koskevan tutkimustyön yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

​Akatemiatutkija Kari Kalliokoski työskentelee Turun yliopiston verenkierto- ja aineenvaihduntasairauksien molekyylikuvantamisen huippuyksikössä. 

​– Kalliokosken tutkimus liikunnan tehon merkityksestä terveyden edistämisessä on laajaa yleisöä kiinnostava, helposti hyödynnettävä ja kansanterveydellisesti merkittävä. Uusista tieteellisesti testatuista ja luotettavista tuloksista saadaan vankkoja perusteita yhteiskunnan päättäjien tueksi ja turvallisten liikuntasuositusten laatimiseksi, palkintoperusteissa todetaan.
 
Akatemian mukaan Kalliokoski on onnistunut kertomaan tutkimuksestaan kaikille sopivalla yleiskielellä sekä järjestämään liikunnan terveysvaikutuksiin liittyviä tempauksia. Kalliokoski sai muun muassa järjestettyä ilmaisia kuntolaitteita lentoasemille, jotta lentoa odottavat matkustajat voivat tutustua välineisiin ja liikkua odotusaikana.

Kiireisille apua HIITistä?

Parhaillaan hän selvittää, voisiko aineenvaihdunta- ja verenkiertoelimistön sairauksia hoitaa hyvin korkeatehoisella intervalliharjoittelulla eli HIITillä (high-intensity interval training).  Se on vastaus niille, jotka sanovat ajan puutteen estävän liikunnan harjoittamisen. Kalliokosken tutkimusten mukaan vähän aikaa vievä, mutta tehokas HIIT-harjoittelu  tuottaa vähintään samoja terveysvaikutuksia kuin perinteinen aikaa vievä aerobinen harjoittelulla.
 
HIIT-harjoittelu näyttäisi parantavan erityisesti sokeriaineenvaihduntaa eli pienentävän kakkostyypin diabeteksen riskiä sekä laskevan kolesterolia.
 
HIIT-harjoitteluun liittyy kuitenkin vielä avoimia kysymyksiä kuten kestävätkö potilaat tällaista liikkumista ja onko se turvallista. Kalliokosken tutkimusprojektin tarkoituksena on selvittää tätä terveillä keski-ikäisillä miehillä, kakkostyypin diabeetikoilla ja sydänpotilailla.

Jaossa kaksi palkintoa

Kalliokosken rinnalla tämänvuotisen Akatemiapalkinnon sai akatemiatutkija Sven Bossuyt Aalto-yliopistosta.  Bossuytin palkinnon perusteena on tieteellinen rohkeus ja kunnianhimo, joka paljastui tutkijan vaihdettua ennakkoluulottomasti tutkimusalaansa fysiikasta materiaalitieteeseen ja sieltä edelleen matematiikan kautta kokeelliseen mekaniikkaan.
 
Akatemiapalkinnot jaettiin nyt 11:ttä kertaa. Palkinto on Miia Liesegangin suupuhallettu lasiteos nimeltä ”Hetki”.
 
 
Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuva: Suomen Akatemia/Pekka Kiirala
Luotu 24.10.2013 | Muokattu 07.07.2021