Kilpailuessee vei opiskelija Nikolai Myllymäen rahoitusalan konferenssiin Hongkongiin

23.04.2014

Turun kauppakorkeakoulussa kansantaloustiedettä opiskeleva Nikolai Myllymäki otti big data -aiheisella esseellään osaa Project Fireflyn kansainväliseen Emerging Leaders -kilpailuun ja sai kutsun rahoitusalan konferenssiin Hongkongiin.

Project Firefly järjestää vuosittain yhteistyössä Credit Suissen kanssa Emerging Leaders -kilpailun, joka on avoin opiskelijoille. Kansantaloustieteen opiskelija Nikolai Myllymäki Turun kauppakorkeakoulusta otti kilpailuun osaa esseellä, joka käsitteli isoa dataa.

‒ Aihepiiri oli minulle melko tuntematon, ja näin kisassa mahdollisuuden oppia uutta mielenkiintoisesta ilmiöstä. Aiheeseen perehtyminen tarjosi uutta näkemystä data-analyysin ja tilastotieteen mahdollisuuksista ja ymmärsin, miten suuri muutoksen ajuri kasvava informaatiotulva onkaan.

Myllymäki menestyi esseellään kansainvälisessä kisassa ja sai kutsun osallistua Credit Suisse Asian Investment -konferenssiin maaliskuussa. Konferenssiin osallistuminen oli Myllymäen mukaan jännittävä ja hieno kokemus, joka avasi näkymiä kansainväliselle rahoitusalalle. Opiskelijat muun muassa pääsivät vaihtamaan ajatuksia alalla työskentelevien kanssa ja kuulivat keskuspankkiirien ja finanssialan korkeimman tason ammattilaisten puheenvuoroja.

‒ Hyvin kilpailuhenkisellä rahoitusalalla konkreettiset taidot ovat tärkeitä. Minuun kolahti erityisesti mentoreideni varoitus siitä, että eurooppalaiset opiskelijat ajattelevat turhan usein verkostojen olevan ainoa merkityksellinen seikka työllistymisessä. Kiinnitin huomiota myös rahoitusalalla työskentelevien tarkkaan ja selkeään viestintään. Opin konferenssimatkalla myös hyvin älykkäiltä ja määrätietoisilta kanssakilpailijoiltani, muun muassa tavoitteiden asettamisen arvosta.

TS

Kuva: Nikolai Myllymäki

Luotu 23.04.2014 | Muokattu 19.07.2021