Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria -kirjalle Finska Läkaresällskapetin palkinto

01.02.2018

Turun yliopiston lastenpsykiatrian professori Andre Sourander otti 26. tammikuuta 2018 vastaan Finska Läkaresällskapetin Maaliskuun 19 päivän 1916 rahaston palkinnon. Palkinto myönnetään joka toinen vuosi parhaalle suomenkieliselle lääketieteen alan oppikirjalle tai lääketieteellistä opetusta edistävälle teokselle tai kirjoitukselle, joka on ilmestynyt kahden palkinnonjakoa edeltävän vuoden aikana.

​Tänä vuonna palkinnon sai Duodecimin oppikirja Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria, joka esittelee lasten ja nuorten mielenterveyttä edistäviä ja tukevia hoitomuotoja käytännönläheisesti ja moniammatillisesti.

Kirjassa kaksi erikoisalaa on yhdistetty ensimmäistä kertaa samaan oppikirjaan, jossa lasten ja nuorten mielenterveyttä käsitellään yhtenä kokonaisuutena. Yhteistyö lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian välillä toteutettiin muodostamalla kirjoittajapareja ja -ryhmiä, joissa oli mukana molempien erikoisalojen asiantuntemus.

Palkinto myönnettiin kirjan toimituskunnalle, jonka jäseniä ovat Souranderin lisäksi Kirsti Kumpulainen, Eeva Aronen, Hanna Ebeling, Eila Laukkanen, Mauri Marttunen ja Kaija Puura.

Maaliskuun 19 päivän 1916 rahasto syntyi kyseisenä päivänä tehdystä Suomen Lääkäriseuran yhtenäisyyden ystävien aloitteesta. Palkintoa on jaettu vuodesta 1935 alkaen.

>> Lisätietoja kirjasta: Lisätietoja kirjasta: https://verkkokauppa.duodecim.fi/6461.html

Luotu 01.02.2018 | Muokattu 01.02.2018