Liikesivistysrahastolta apurahoja kauppatieteelliseen tutkimukseen ja koulutukseen

30.11.2021

Liikesivistysrahaston hallitus on 25.11.2021 myöntänyt apurahoja 266 hankkeelle yhteensä n. 4,4 miljoonaa euroa. Tutkimusryhmien hankkeissa korostuvat alustatalous, kestävä arvonluonti ja vastuullisuus.

Turun kauppakorkeakoulusta rahoitusta saivat professori Aino Halinen-Kailan tutkimusryhmä Visioning and Shaping Sustainable Business Markets (70 000 euroa) sekä KTT Joni Salmisen tutkimusryhmä What Should Firms Do in the Face of Deepfakes? Investigating Risk and Opportunities (150 000 euroa).

Kolmivuotisten tutkimusryhmien haussa apurahan sai 10 tutkimusryhmää, yhteensä 1,01 milj. euroa. Hankkeissa tutkitaan uraauurtavilla aineistoilla muun muassa alustalouden vastuullista kehitystä, digitalisaatiossa tarvittavia kyvykkyyksiä, markkinoiden kestävyyttä, lohkoketjuja, rahoitusta, kiertotaloutta ja pelillistämisen etiikkaa.

Lisäksi Turun kauppakorkeakoulussa yksilöapurahoja muun muassa väitöskirjatutkimukseen ja post doc -työskentelyyn saivat 25 henkilöä.

Liikesivistysrahasto tukee sääntöjensä mukaisesti korkeampaa taloudellista sivistystä, jota kehitetään yliopisto- ja korkeakoulutasolla. Tavoitteena on erityisesti Suomen talouskasvun ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn edistäminen. Globaalit poliittiset, taloudelliset ja ekologiset muutokset vaikuttavat yleishyödyllisen rahaston toimintaan velvoittaen rahastoa toimimaan entistä tavoitteellisemmin. Liikesivistysrahasto on tutkijoiden tukena koronapandemian keskellä.

Luotu 30.11.2021 | Muokattu 01.12.2021