Matti Lappalainen opetuksen kehittäjien maailmanjärjestön hallitukseen

17.08.2018

Yliopistopedagogiikan yksikön erikoistutkija Matti Lappalainen on nimetty opetuksen kehittäjien ICED:in (International Consortium for Educational Development) hallitukseen.

​Kuvassa ICED-järjestön hallitus. Kuvassa vasemmalla Matti Lappalainen Turun yliopistosta. ​

Järjestön jäsenet ovat kansallisia opetuksen kehittämisen järjestöjä. Suomesta järjestön jäsenenä on opetuksen kehittäjien asiantuntijaverkosto Peda-forum. 

Kansainvälisen järjestön hallitukseen nimetty Matti Lappalainen on toiminut 10 vuotta Peda-forumin edustajana järjestön neuvostossa. Tässä tehtävässä hän jatkaa yhä.

Lappalaisen mukaan osallistuminen tällaisen organisaation toimintaan antaa näköalapaikan opetuksen kehittämiseen.

– Järjestössä voi tehdä näkyväksi suomalaista osaamista, joka on erittäin arvostettua. Samalla voi oppia muiden maiden käytännöistä ja esimerkiksi siitä, miten eri tavoin kansalliset opetuksen kehittämisen organisaatiot ovat organisoituneet. Konferenssissa olivat tänä vuonna esillä esimerkiksi oppimisanalytiikka, koulutusvienti ja yliopistopedagogisten koulutusten vaikuttavuus, jota omakin esitykseni käsitteli, toteaa Lappalainen.

International Consortium for Academic Development -järjestö edistää korkeakoulutuksen kehittämistä maailmanlaajuisesti. Järjestö julkaisee lehteä International Journal for Academic Development (IJAD) sekä järjestää konferenssin joka toinen vuosi. Tänä kesänä konferenssi järjestettiin Atlantassa.


Lisätietoa 

>> International Consortium for Educational Development

Luotu 17.08.2018 | Muokattu 10.10.2018