Median tapa käsitellä politiikkaa on myötävaikuttanut eurooppalaisten populistipuolueiden menestykseen

28.05.2014

– Samankaltaiset rakenteet näyttävät tukevan eurooppalaisten populistipuolueiden menestystä eri maissa, toteavat kansainvälisen ”Nurturing populism?” -tutkimushankkeen tutkijat. Hanke julkaisi tuloksensa Helsingissä keskiviikkona 28.5.

 

​Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskus, Lontoossa päämajaansa pitävä ajatuspaja ja konsulttiyritys Counterpoint, Rotterdamin Erasmus-yliopisto ja Pariisin yliopiston Laboratoire communication et politique ovat osallistuneet kansainväliseen vertailevaan tutkimushankkeeseen, jossa tarkasteltiin  median ja populististen puolueiden kannatuksen kasvua kolmessa maassa: Alankomaissa, Ranskassa ja Suomessa.

– Valitsimme nämä maa tutkimuksen kohteeksi, koska kaikissa niissä on vahva populistinen puolue: Ranskassa Front National, Alankomaissa Partij voor de Vrijheid ja Suomessa Perussuomalaiset. Halusimme selvittää, ovatko tiedotusvälineet tukeneet näiden populistipuolueiden kannatusta ja millä tavoin, hankkeen koordinaattori, PhD Lila Caballero sanoo.

Hankkeen tulokset osoittavat, että politiikan julkisuuden agenda on todennäköisesti vaikuttanut merkittävästi populististen puolueiden kannatuksen kasvuun. Populististen puolueiden kannatus perustuu muita puolueita enemmän liikkuviin äänestäjiin, joiden kiinnostus politiikkaan ja äänestysvalinnat ovat riippuvaisia siitä, mitkä aiheet kulloinkin ovat politiikan julkisuuden keskiössä. Hanke osoitti erityisesti kolme seikkaa, jotka ovat saattaneet tukea populististen puolueiden menestystä.

Median EU-kriittisyys satanut populistipuolueiden laariin

– Eurooppalainen talouskriisi ja tapa, jolla Euroopan unioni on yrittänyt sen ratkaista, on herättänyt voimakasta kritiikkiä tiedotusvälineissä Euroopan unionia kohtaan. Tämä on lisännyt eurokriittisten puolueiden uskottavuutta, toteaa Erkka Railo, Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja (ma.).

Erityisesti niin kutsutut pelastuspaketit, joita laadittiin Kreikan, Portugalin ja Espanjan kaltaisten ylivelkaantuneiden maiden auttamiseksi, herättivät mediassa voimakasta kritiikkiä.

Kansan ja poliitikkojen vastakkainasettelu korostunut

Toinen syy populistien kannatuksen kasvun taustalla on median skeptinen tai jopa kyyninen suhtautuminen poliitikkoihin ja puolueisiin. Kaupalliset syyt houkuttelevat tiedotusvälineet omaksumaan asenteen, jossa asetutaan korostetusti ”kansan” asemaan poliitikkoja vastaan.

Talouskriisin aikana tilanne on korostunut, kun tiedotusvälineet ovat esittäneet poliitikot kyvyttöminä ratkaisemaan talouskriisiä tai sen aiheuttamia ongelmia.

– Erityisesti Alankomaissa tiedotusvälineet ovat ruokkineet populistien käsitystä, että poliitikoilla ei ole keinoja ratkaista talouskriisiä. Tämän seurauksena kansalaiset suhtautuvat nykyisin epäluuloisesti poliittisen järjestelmän toimintaan yleisemminkin, toteaa PhD Jiska Engelbert, hankkeen Alankomaita koskevan osuuden tutkija.

Maahanmuuttoa käsitellään ongelmana

Kolmas tutkittuja maita yhdistävä tekijä on, että poliitikot ja media lähtevät herkästi mukaan ajattelutapaan, jossa maahanmuuttoa käsitellään ongelmana. Ajoittain muut kuin populistiset puolueet omaksuvat osia populististen puolueiden viestistä, erityisesti maahanmuuttoon liittyen.

Niissä maissa, joissa median ja poliitikkojen suhteet ovat suhteellisen läheisiä, kuten Ranskassa tai Suomessa, media välittää poliitikkojen viestin kansalaisille. Tämä lisää populistien uskottavuutta vahvistamalla käsitystä, että maahanmuutto on ongelma.

Nikolas Sarkozyn yritys omaksua tiukempi, Front Nationalin kaltainen, linja suhteessa maahanmuuttoon johti vain siihen, että hän vaikutti heikolta johtajalta, mutta vahvisti käsitystä, että maahanmuutto on ongelma, toteaa PhD Gael Villeneuve, hankkeen ranskalainen tutkija.

Uudet jakolinjat haastavat sekä poliitikot että median

– Toimittajien pitäisi olla tietoisia siitä, että heidän toimensa saattavat tahattomasti lisätä populististen puolueiden kannatusta, tutkijat toteavat.

Globalisaatio on luonut uusia poliittisia jakolinjoja, jossa yhtäällä ovat kansainvälisen talousintegraation ja monikulttuurisuuden kannattajat ja toisaalla näiden asioiden vastustajat. Uusi tilanne aiheuttaa haasteita niin poliitikoille kuin tiedotusvälineillekin.

– Median ja poliitikkojen täytyy löytää sellainen rakentava tapa käsitellä näitä aiheita, joka ei heikennä kansalaisten luottamusta poliitikkoihin ja antaa vastauksia kansalaisten huolenaiheisiin. Meidän tulisi kehittää uusia tapoja saada kansalaiset osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun heitä koskevista yhteiskunnallisista asioista, Lila Caballero summaa.

JM
Kuva: Rock Cohen

Luotu 28.05.2014 | Muokattu 21.07.2021