MERIOSAAJAT ja Kiertotalous, ympäristö ja meriklusteri -hankkeet juhlistavat Eurooppa-päivää Porissa ja Raumalla

08.05.2018

Kansainvälistä Eurooppa-päivää vietetään keskiviikkona 9.5.2018. Silloin suuri yleisö pääsee tutustumaan EU:lta tukea saaneiden kehittämishankkeiden toimintaan ja tuloksiin. Merenkulun koulutus- ja tutkimuskeskuksesta Kiertotalous, ympäristö ja meriklusteri sekä MERIOSAAJAT –hankkeet osallistuvat Raumalla ja Porissa järjestettäviin tempauksiin.

​Mikä Eurooppa-päivä?

Eurooppa-päivä 9.5. on Euroopan rauhan ja yhtenäisyyden päivä. Ranskan ulkoministeri Robert Schuman ehdotti Pariisissa vuonna 1950 pitämässään puheessa Euroopalle uudenlaista poliittista yhteistyötä, joka tekisi Euroopan kansakuntien väliset sodat mahdottomiksi. Schumanin ehdotusta pidetään nykyisen Euroopan unionin alkuna.

Eurooppa-päivä osa EU alueellani -kampanjaa

Eurooppa-päivä on osa laajempaa EU alueellani -kampanja, joka tarjoaa kansalaisille erinomaisen mahdollisuuden ottaa selvää, miten EU:n varoja käytetään monin tavoin heidän arkielämänsä parantamiseen, ja jakaa tätä tietoa muiden kanssa. 

Toukokuun aikana kansalaiset voivat tutustua satoihin EU:n rahoittamiin hankkeisiin 27 EU-maassa. Käynnissä on valokuva- ja blogikilpailu sekä Euroopan alueita koskeva tietokilpailu, joihin osallistumalla kansalaiset voivat jakaa kokemuksiaan ja tarinoitaan EU:n rahoittamista hankkeista.

Porin Eurooppa-päivä

Porissa Eurooppa arjessani –tapahtuma järjestetään kauppakeskus Puuvillassa Eurooppa-päivänä 9.5.2018 klo 10-14. Tapahtumassa on luvassa toiminnallisia pisteitä, kilpailuja ja tietoa siitä, mitä Satakunnassa tehdään EU:n tuella.

Päivän asiantuntijapaneelissa kuullaan eri asiantuntijoiden ja osallistujien näkemyksiä Satakuntalaisesta kehittämisestä. Raadin juontajana toimii Raisa Ranta. Tapahtumassa esitellään meneillään olevaa kehittämistoimintaa hauskoilla, toiminnallisilla tavoilla. Päivässä on myös puurotarjoilu.

Rauman Eurooppa-päivä

Rauman Eurooppa-päivänä hankkeet esittäytyvät klo 9-11 Rauman Citymarketilla ja klo 12-14 Rauman Prismalla. Tapahtumaan osallistuvat seuraavat tahot ja hankkeet: Rauman kaupunki: Jätevirroista arvonnousua Satakuntaan, PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä, Yhteisöllisyydestä voimaa senioreille, Leader Ravakka ry: maaseuturahaston hankkeet, Satakunnan ammattikorkeakoulu: PortMate, SataMari, Efficient Flow, SMEAisle, Arkimentori, Meriklusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit, Turun yliopisto: MERIOSAAJAT, Kiertotalous, ympäristö ja meriklusteri, Porin kaupunki/RSKL: Ohjaamo Satakunta.

– Haluamme tuoda esille sitä laajamittaista toimintaa, jonka EU-rahoitus on Rauman alueella mahdollistanut, kertoo Jätevirroista arvonnousua Satakuntaan –hankkeen projektipäällikkö Jaana Suksi Rauman kaupungilta. 

– Panostamme tapahtumassa toiminnallisuuteen ja ohikulkijoiden osallistamiseen. 


Lisätietoa Eurooppa-päivän tapahtumista: 


EH
Luotu 08.05.2018 | Muokattu 08.05.2018