Mielenterveysongelmien syntymekanismeja selvittävälle tutkimukselle 800 000 euron rahoitus

02.12.2016

Tutkijat tarkastelevat kattavien aineistojen avulla perinnöllisten tekijöiden ja ympäristön vaikutusta mielenterveyden häiriöiden syntyyn.

​Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen johtama tutkimusprojekti on saanut Suomen Akatemialta noin 800 000 euron rahoituksen vuosille 2017–2020. Tutkimus yhdistää seitsemän suomalaisen syntymäkohorttitutkimuksen aineistot Turun yliopistosta, Oulun yliopistosta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

– Laajoja ja sisällöltään ainutlaatuisia aineistoja yhdistämällä pääsemme aivan uudelle tasolle tutkimuksessa, jossa käsitellään perinnöllisten tekijöiden ja ympäristön osuutta mielenterveyden häiriöiden syntyyn, sanoo konsortion johtaja, professori Andre Sourander.

Useita vuosikymmeniä kattavien aineistojen avulla voidaan tutkia mielenterveyden häiriöiden yhteyksiä syrjäytymiseen sekä diagnoosin saaneiden sosioekonomisen asemaan eri aikoina.

– Mielenterveyden häiriöt ovat väestötasolla merkittäviä työkyvyttömyyden ja ennenaikaisen kuolleisuuden aiheuttajia, joihin liittyy myös syrjäytymistä ja sosiaalista epätasa-arvoisuutta. Aineistojen yhdistäminen tarjoaa mahdollisuuden kehittää ongelmien varhaista tunnistamista ja sen seurauksena interventioita, jotka perustuvat syrjäytymiskehityksen varhaiseen katkaisemiseen, Sourander toteaa.

Tutkimuksessa ovat mukana keskeiset kotimaiset psykiatristen sairauksien esiintyvyyden ja riskitekijöiden tutkimuksen mahdollistavat syntymäkohortit. Aineistot sisältävät paitsi pitkän aikavälinen seurantatietoja ja biopankkinäytteitä mielenterveysdiagnoosin saaneilta henkilöiltä, myös tietoja heidän lastensa sikiöajalta ja varhaislapsuudesta.

– Aineistot muodostavat arvokkaan kansallisen tietokannan, jonka ansiosta Suomi voi nousta kansainvälisesti keskeiseen asemaan mielenterveysongelmien alkuperän tutkimuksessa, Sourander toteaa.

JV

Luotu 02.12.2016 | Muokattu 02.12.2016