Nobel-palkittu Stefan Hell esittäytyi Turun biotiedekeskuksen webinaarissa

22.04.2021

Kemian Nobel-palkinnon vuonna 2014 voittanut Stefan Hell esiintyi torstaina 22.4. Turku Biosciencen online-seminaarissa. Hell kehitti palkitun ideansa työskennellessään Turun yliopistossa 1990-luvulla.

Professori Hell luennoi torstaina 22.4. Turun biotiedekeskuksen webinaarissa, joka oli suunnattu tutkijatohtoreille ja tohtorikoulutettaville. Hän kertoi omasta urapolustaan tieteen parissa ja esitteli tämänhetkistä tutkimustyötään.

Hell väitteli tohtoriksi saksalaisesta Heidelbergin yliopistosta vuonna 1990. Heidelbergissä Hell tapasi Pekka Hännisen ja Erkki Soinin, joiden kannustamana hän päätti tulla työskentelemään Turun yliopistoon.

Hellin ensimmäiset julkaisut fysiikan lakeja kiertävästä mikroskoopista syntyivät 1990-luvulla, jolloin hän johti Turun yliopistossa tarkan mikroskopian periaatetta kehittänyttä tutkijaryhmää. Tarkoituksena oli onnistua saamaan mikroskopian avulla yhä tarkempia eli korkeampiresoluutioisia kuvia. Nobel-palkintoon johtanut idea syntyi eräänä lauantaiaamuna ylioppilaskylässä.

Hellin kehittämällä STED-mikroskopialla pystytään tutkimaan eläviä biologisia näytteitä tavallista valomikroskooppia 10–20 kertaa paremmalla tarkkuudella. Sen avulla on päästy tarkastelemaan jopa yksittäisten molekyylien järjestymistä. Metodi on myös jalostunut vuosien varrella.

Webinaarissa Hell kannusti kuulijoita jalostamaan tutkimusideoitaan, vaikka tielle sattuisikin haasteita ja hylkäyksiä. Hän itse päätti aikanaan ennen Turkuun tuloaan, että haluaa sukeltaa syvemmälle tutkimukseen.

– Etsin mahdollisuuksia toteuttaa ideani, ja päätin seurata intohimoani, Hell tiivisti.

Webinaarin lopuksi Hell jäi keskustelemaan osallistujien kanssa ja vastaamaan kysymyksiin.

Hell johtaa sekä Max Planck Institute for Biophysical Chemistry -tutkimuslaitosta Göttingenissä että Max Planck Institute for Medical Research -instituuttia Heidelbergissä, Saksassa.

Luotu 22.04.2021 | Muokattu 22.04.2021