Olli Raitakarin tutkimusryhmälle 100 000 euron apuraha Sydäntutkimussäätiöltä

20.04.2018

Sydäntutkimussäätiö on myöntänyt yhteensä 2 miljoonaa euroa sydäntutkimukseen. Turun yliopistosta suurimman apurahan sai professori Olli Raitakari tutkimusryhmineen.

​Sydäntutkimussäätiö tukee pitkäjänteistä sydän- ja verisuonisairauksien tutkimustyötä. Apurahoista euromääräisesti suurin osa myönnetään 1–3-vuotisille tutkimushankkeille. Lisäksi tuetaan väitöskirjan jälkeisiä tutkijatohtoritutkimuksia sekä väitöskirjatyöskentelyä.

Sydäntutkimussäätiö myönsi professori Olli Raitakarin tutkimusryhmälle 100 000 euron apurahan epidemiologiseen tutkimukseen ”Ancestral environmental exposures and offspring cardiometabolic health”. Raitakari työskentelee Turun yliopiston Sydäntutkimuskeskuksessa.

– Tutkimuksemme selvittää, onko vanhempien altistuminen tietyille riskitekijöille, kuten tupakansavulle, ympäristömyrkyille ja stressille, yhteydessä jälkeläisten terveyteen epigeneettisten mekanismien välityksellä. Sydäntutkimussäätiön myöntämä apuraha auttaa tärkeällä tavalla parhaillaan käynnissä olevan ylisukupolvisen väestötutkimuksen toteuttamista. Tutkimukseen osallistuu kansallisen Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) tutkimuksen tutkimushenkilöitä sekä heidän omia lapsiaan ja vanhempiaan, Raitakari kertoo.
 
Pitkäjänteisellä tieteellisellä tutkimustyöllä voidaan merkittävästi ennaltaehkäistä sydänsairauksia ja kehittää hoitomahdollisuuksia sekä parantaa jo sairastuneiden elämän laatua.

Sydänsairaudet kuitenkin muuttavat muotoaan, joten tarvitaan jatkuvasti uutta tutkimustietoa muuntuneista sydänsairauksista ja niiden tehokkaasta hoidosta. Sydäntutkimussäätiön tavoitteena on kasvattaa merkittävästi vuosittain jakamansa tutkimusrahoitusta vuoteen 2020 mennessä.

>> Kaikkien apurahansaajien nimet ja tutkimusaiheet

Luotu 20.04.2018 | Muokattu 20.04.2018