Oppilaiden järjestämä terveellinen välipala valittiin parhaaksi ideaksi edistää suun terveyttä kouluympäristössä

20.04.2018

Turun yliopiston sosiaalihammaslääketieteen oppiaine järjesti kilpailun, jossa etsittiin yläkoulujen oppilailta ideoita kouluympäristön kehittämiseksi suun terveyttä edistävään suuntaan. Parhaana ideana palkitaan Vimpelin yhteiskoulun tukioppilaiden järjestämä välipalatoiminta.

​Vimpelin yhteiskoulun puolesta ei ole tarjottu tai myyty oppilaille välipalaa, joten tukioppilaat päättivät aloittaa terveellisten välipalojen myynnin koulussa.

– Oppilaat olivat itse huomanneet vanhempien oppilaiden tuoneen edellisenä vuonna kouluun esimerkiksi karkkia ja limsaa välipalaksi, ja niinpä he hoksasivat, että terveelliselle välipalalle olisi varmasti kysyntää. Oppilaiden kioskissa on myyty muun muassa pähkinöitä, hedelmäsoseita, rusinoita ja ksylitolipurukumeja, Elina Hirvi kilpailun raadista kertoo.

Kilpailuraati, eli sosiaalihammaslääketieteen oppiaineen tutkimusryhmä, päätti palkita Vimpelin yhteiskoulun tukioppilaiden idean 400 euron palkintosummalla, jonka avulla he voivat myös edelleen kehittää välipalatoimintaa.

Raati myöntää myös 100 euron palkinnon Lappajärven yhteiskoulun 8. luokan saksan ryhmän teemapäivän rastin järjestämiseen. Saksan ryhmä aikoo pitää koulun teemapäivänä suun terveyteen liittyvän rastin, jossa koulun oppilaille esitellään ja tarjotaan maisteltavaksi erilaisia kasviksista ja hedelmistä valmistettuja terveellisiä välipaloja.

Kilpailun järjestäjät kiittävät kouluja osallistumisesta ja toivottavat kaikille hyvää kevättä!

Luotu 20.04.2018 | Muokattu 20.04.2018