Osallistu valtakunnalliseen Tulevaisuuspäivään 5.3.2021 – päivän teemana on #jotainmuuta 

19.02.2021

Tyypillisesti ajattelemme, että tulevaisuus on jotain enemmän tai vähemmän kuin nykyhetki. Tai paluu menneisyyteen. Tulevaisuus voi kuitenkin olla myös muuta kuin nykyhetken todennäköistä tai mahdollista jatkumoa. Mutta mitä muuta? 

Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tulevaisuuspäivän tapahtuma järjestettiin perjantaina 5.3.2021 klo 10–11.30 virtuaalisesti Zoomissa. Teemana oli #jotainmuuta 

Tilaisuuden aluksi kuulimme eri alojen asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, millainen tulevaisuus voisi olla heidän tutkimusaiheensa näkökulmasta. Tämän jälkeen oli mahdollisuus pohtia, miltä tulevaisuus sinun mielestäsi näyttää keksimällä inspiroiva, erilainen, toiveikas ja tulevaisuudellinen uutiskuva vuodelle 2040.

Tapahtuma oli suunnattu peruskoulun ja toisen asteen oppilaitoksille, niin oppilaille kuin henkilökunnalle, mutta se oli avoin kaikille kiinnostuneille. Päivään voi osallistua yksin, kavereiden kanssa, oppitunnilla tai työyhteisössä.  

Keskusteluun voi osallistua ja somessa jakaa ajatuksia tunnisteilla #Tulevaisuuspäivä #jotainmuuta 

Ohjelma ja esitykset:  

10.00 Tapahtuman avaus ja lyhyt esittely tulevaisuusajattelusta,
Sari Miettinen

10.10 Puheenvuoroja tulevaisuudesta:

11.00–11.30 Tulevaisuuden uutiskuva 2040 -tehtävän ohjeistus ja vapaata keskustelua puheenvuoroista  

11.00–15.00 Tulevaisuuden uutiskuva 2040 -tehtävä. Tehtävän voi toteuttaa omassa tahdissa. Otsikon ja tekstin voi lisätä sivulle klo 15 saakka. Tulevaisuuden uutiskuva 2040 -tehtävä ja ohjeistus) (ohje pdf-muodossa)

Lisätietoja tulevaisuuspäivästä: www.tulevaisuuspaiva.fi 

Lisätietoa tulevaisuusohjauksesta: www.tulevaisuusohjaus.fi 

Lisätietoa tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta: www.utu.fi/tutu 
 

Katso tilaisuuden tallenne Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen Youtube-kanavassa:

Luotu 19.02.2021 | Muokattu 09.03.2021