Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiöltä apurahoja Turun yliopistossa tehtävälle tutkimukselle

12.01.2017

Päivikki ja Sakari Sohlbergin Säätiö jakaa vuonna 2017 apurahoina yhteensä 1 500 300 euroa. Yhteensä tukea saa 60 tutkimusta ja 44 sosiaalista hanketta eri puolilta Suomea. Apurahan saaneista tutkimuksista kymmenen ja sosiaalisista hankkeista kaksi on Turun seudulta.

​Säätiön tarkoituksena on edistää lasten ja vanhusten henkistä ja ruumiillista hyvinvointia. Tämän mukaisesti vuonna 1998 perustettu säätiö jakaa apurahoja lääketieteen ja terveydenhoitoalan tutkijoille sekä sosiaalisille hankkeille.

‒ Haluamme olla mukana ehkäisemässä ongelmia, kertoo säätiön asiamies Heikki Tulenheimo.

Antibioottien vaikutus vauvan tulevaan terveyteen, alaselkäkivun uudet vaikuttavat hoitomuodot ja keski-ikäisten ruokavalion vaikutus aivojen terveyteen ovat esimerkkejä vuonna 2017 tukea saavista tutkimushankkeista. Sosiaalisilla hankkeilla tuetaan tänä vuonna erityisesti uuden turvakodin perustamista Helsinkiin ja kehitysvammaisten työpajatoimintaa. Turun seudulta apurahan sai kymmenen tutkimus- ja kaksi sosiaalista hanketta.

Sotkevatko antibiootit vauvan mikrobiston?

Dosentti, erikoislääkäri, lastentautiopin kliininen opettaja Samuli Rautava on yksi Turun yliopiston tutkijoista, jotka saivat säätiön apurahan. Rautava sai 37 000 euron apurahan tutkimukseen, jossa selvitetään vastasyntyneen mikrobilääkealtistuksen vaikutusta suoliston mikrobistoon, immunologiseen kypsymiseen ja lihavuuden riskiin.

Rautava hoitaa erikoislääkärin työssään vastasyntyneitä ja keskosia. Hän aloittaa joka päivä vauvoille antibiootteja, joiden pitkäaikaisvaikutuksia ei tunneta. Iso osa antibiooteista annetaan varmuuden vuoksi. Rautava haluaa selvittää, aiheuttavatko antibiootit haittaa lapsen terveydelle myöhemmin.

Tutkijoiden hypoteesina on, että antibiootit sotkevat vauvan varhaista mikrobiston muodostumista, mikä puolestaan saattaa altistaa pitkäaikaisille haitoille ja esimerkiksi lihavuudelle. Ajatus tuntuu Samuli Rautavasta hurjalta.

‒ Lääkärinä toivon, että vastasyntyneiden antibiootit osoittautuvat turvallisiksi, Rautava sanoo.

Rautavan tutkimusryhmän työ on jo hyvässä vauhdissa. Päivikki ja Sakari Sohlbergin Säätiön 37 000 euron apuraha mahdollistaa sen, että tutkimuksen ensimmäiset tulokset valmistuvat vuoden 2017 aikana.

Turun seudulta tukea saaneet apurahat ja hankkeet

EL Vilhelmiina Parikka
Molecular mechanisms of mesenchymal stem cell action on the developing lung, 60 000 euroa

Dosentti Samuli Rautava
Vastasyntyneen mikrobilääkealtistuksen vaikutus suoliston mikrobistoon, immunologiseen kypsymiseen ja lihavuuden riskiin, 37 000 euroa

Dosentti Arno Hänninen
Suolistomikrobiston yksilöllisten ominaisuuksien yhteys tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen varhaislapsuudessa, 35 000 euroa

Dosentti Tuomas Jartti
Hengitysteiden virusinfektiot ja astman puhkeaminen lapsilla, 25 000 euroa

LL Maarit Koskinen
Ensivaiheen insuliinivaste ja muut glukoosimetabolian markkerit ennen diabeteksen puhkeamista puhkeamiseen lapsuudesta aikuisuuteen, 20 000 euroa

Salon Vaijerit Ry (Salo): Ihme ja Kumma kaupunkiolohuoneen toiminta, 20 000 euroa

LL Laura Toivonen
Nenän mikrobiomin yhteys bronkioliittiin ja toistuviin vinkutauteihin kahden ensimmäisen ikävuoden aikana, 20 000 euroa

DI Tomi Karjalainen
Endogeenisen opioidijärjestelmän rooli ihmisen sosiaalisuuden säätelyssä, 15 000 euroa

EL Seija Ala-Nissilä
Gynekologiset vaivat ikääntyvillä naisilla (GYNVAIK) –pilottitutkimus, 5 000 euroa

Dosentti Marko Kalliomäki
Paksusuolinäytteiden massaspektrometrisen proteomiikka-analyytikan (MS-SWATH) optimointi, 5 000 euroa

EL Kalle Korhonen
Äidin raskaudenaikaisen stressin yhteys raskaus- ja synnytyskomplikaatioihin sekä vastasyntyneen vointiin, 5 000 euroa       

Auran Tytöt ry: Uuden koulutusaluksen merenkulun koulutusvälineiden hankinnat, 5 000 euroa

Lisää aiheesta:

>> Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön verkkosivut

 

TS

Luotu 12.01.2017 | Muokattu 12.01.2017