Professori Johanna Ivaska nimitettiin Academia Europaean jäseneksi

01.06.2023

Professori Johanna Ivaska on nimitetty Academia Europaea-tiedeyhteisön jäseneksi. Eurooppalainen tiedekatemia kattaa kaikki tieteenalat ja se kutsuu jäsenikseen ansioituneita tieteentekijöitä vertaisarvioinnin pohjalta.   

Professori Johanna Ivaska

Kuvaaja/Tekijä

Turun yliopisto

Academia Europaea on perustettu vuonna 1988 eurooppalaisten tieteentekijöiden yhteisöksi edistämään eurooppalaista tieteellistä tutkimusta. Sen tarkoitus on myös tuoda tietoa päätöksenteon tueksi kansallisiin ja kansainvälisiin poliittisiin ja yhteiskunnallisiin organisaatioihin. Jäseneksi voi päästä vain kutsusta vertaisarvioinnin jälkeen. 

– On hieno kunnia tulla nimitetyksi tämän laajan ja monitieteellisen tiedeyhteisön jäseneksi. Sen tärkeitä tavoitteita on kertoa suurelle yleisölle tiedon ja oppimisen hyödyistä sekä valottaa, kuinka tiede vaikuttaa yhteiskunnissa niin elämänlaatuun kuin elintasoonkin. Nämä tavoitteet ovat myös minulle tärkeitä arvoja ja haluan olla mukana edistämässä niitä, Ivaska sanoo.

Johanna Ivaska on molekulaarisen solubiologian professori Turun yliopistossa ja InFLAMES-lippulaivan ryhmänjohtaja. Hän työskentelee parhaillaan myös Suomen syöpäinstituutin K. Albin Johansson -tutkimusprofessorina. Ivaskan Turun biotiedekeskuksessa toimiva Soluadheesio ja syöpä -ryhmä tutkii syövän solubiologiaa erityisesti rinta- ja haimasyövässä. Ryhmä selvittää myös solujen liikkumista ja invaasiota kudoksessa käyttäen modernia mikroskopiaa. 

Johanna Ivaskalle on myönnetty useita arvostettuja kansallisia ja kansainvälisiä tiedepalkintoja. Hän on saanut kahdesti uransa aikana Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n tutkimusrahoituksen, joka kuuluu kansainvälisesti merkittävimpien ja erittäin kilpailtujen apurahojen joukkoon. Vuonna 2022 Ivaska valittiin Euroopan molekyylibiologian järjestön EMBO:n hallintoneuvoston jäseneksi. Hän on myös ollut Suomen tiedeakatemian jäsen vuodesta 2016.  

 

InFLAMES on Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen lippulaivahanke. Se tähtää uusien lääkekehityskohteiden tunnistamiseen ja lääkekehitykseen yhdessä biotekniikka- ja lääkeyritysten kanssa. Lippulaiva edistää myös diagnostiikkaa, jolla potilaille voidaan räätälöidä sopivat täsmähoidot. InFLAMES osa Suomen Akatemian lippulaivaohjelmaa.

Luotu 01.06.2023 | Muokattu 01.06.2023