Professori Juhani Airaksiselle Sydäntutkimuksen Suurpalkinto

06.10.2017

Sydäntutkimussäätiön tunnustuspalkinto eli Sydäntutkimuksen Suurpalkinto myönnetään tunnustuksena pitkästä ja jatkuvasta urasta sydän- ja verisuonisairauksien tutkijana. Vuoden 2017 palkinto myönnettiin Turun yliopiston professorille Juhani Airaksiselle.

​Juhani Airaksinen on muodostanut Turun yliopistollisen keskussairaalan Sydänkeskukseen aktiivisen tutkimusryhmän, joka keskittyy eteisvärinän hoitoon ja erilaisten sydäntoimenpidehoitojen vaikuttavuuden arvioitiin ja hoitotulosten kehittämiseen.Tutkimusryhmä tekee laajaa kansallista ja kansainvälistä lääketieteen erikoisalat ylittävää yhteistyötä.

– Airaksinen on kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu tutkija ja tehnyt myös merkittävän työn nuorten kardiologien ohjaajana, toteaa palkintolautakunta, johon kuuluivat professorit Heikki Huikuri, Ilkka Pörsti ja Juhani Sinisalo

Airaksisen tutkimustyön tärkeimpiä havaintoja 1980-luvulla oli diabeettisen kardiomyopatian eli sokeritautiin liittyvän sydänlihassairauden löydösten kuvaus. 1990-luvulla hän aloitti sykevaihtelututkimuksen sekä autonomisen hermoston reaktioiden merkityksen arvioinnin erityisesti äkilliseen sepelvaltimotukokseen liittyvän äkkikuoleman synnyssä. 2000-luvulla Airaksisen tutkimusryhmän tutkimukset ovat vaikuttaneet merkittävästi sydäntoimenpidehoitojen yhteydessä annettavan eteisvärinäpotilaan veren hyytymisenestolääkityksen eurooppalaisiin hoitosuosituksiin. 2010-luvulla tärkeimmät havainnot liittyvät akuutin eteisvärinäkohtauksen sähköisen rytminsiirron riskeihin ja niiden ehkäisymahdollisuuksiin.

Professori Airaksinen on julkaissut yli 350 tieteellistä alkuperäisartikkelia ja yli 30 katsausartikkelia ulkomaisissa vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisusarjoissa. Hän on ohjannut 19 väitöskirjaa ja on toiminut mm. uusimman kardiologian oppikirjan päätoimittajana.
 
Palkinnon suuruus on 20 000 euroa ja se myönnettiin nyt kahdeksannen kerran.
 
Luotu 06.10.2017 | Muokattu 06.10.2017